Viro http://viljamikinnunen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/135113/all Thu, 25 May 2017 21:05:18 +0300 fi Baltiansaksalaisten jalanjäljillä http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/237442-baltiansaksalaisten-jalanjaljilla <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Pääsin taas seikkailemaan tyttöystäväni kanssa <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/229366-seikkailua-baltiassa">Baltiaan</a>, palattuani Suomeen vain muutamaa viikkoa <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/236484-kotiinpaluu-iranista">aiemmin</a> Iraniin, Ukrainaan ja Ruotsiin kohdistuneilta tutkimusmatkoiltani. Uusi kesätyöni suomalaisten viinaturistien ja virolaisten raksamiesten lähtöselvittäjänä on samalla taannut paitsi läpileikkauksen yhteiskuntamme eri kerrostumiin, myös kertauksen etenkin viron ja latvian alkeiskielioppiin. Muutaman viikon kokemuksen perusteella Tallinna näyttäisi vetävän puoleensa varsin monenkirjavaa sakkia Suomen eri periferioista, samalla kun sen kautta kulkee Suomeen ihmisiä yllättävänkin eksoottisista maista.</p><p>Päätimme suunnata tällä kertaa <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/224148-vainanlinna">Itä-Latvian</a> sijasta maan läntisimpään ja kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin eli Liepājaan, jossa ehdin <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/212045-neuvostoliiton-raunioita-latviassa">vierailla</a> jo vuoden 2016 alkupuolella. Alkuperäinen suunnitelmani oli matkustaa taas Helsingin Länsisataman ja Tallinnan bussijaamin kautta Riikaan, mutta kummallisten rajamuodollisuuksien vuoksi bussini ehti lähteä Tallinnasta jo ennen satamasta poispääsyäni. Viime aikoina Viro on kiristänyt rajavalvontaansa huomattavasti ja useita passitta tai henkilökortitta matkustavia suomalaisia on jopa käännytetty satamasta takaisin, ja tämä on tullut valitettavan tutuksi myös työelämässä.</p><p>Onnekseni Tallinnan-lautalleni oli tosin päätynyt kaksi vanhaa matkakaveriani, joiden määränpäänä oli myös etelä. Bussin sijasta pääsinkin loppupäiväksi Tarttoa kohti etenevän maasturin etupenkille, ja löysin itseni muutaman tunnin kuluttua keskeltä kaupungin yöelämää. Tyttöystäväni oli asian suhteen onneksi ymmärtäväinen, ja sain seuraavana päivänä Puolaa kohti eteneviltä tutuiltani kyydin Riian lähellä sijaitsevaan Baltezersin eli Valkeajärven pikkukaupunkiin. Pääsinpä katsomaan Tarton lisäksi ensi kertaa Viron ja Latvian jaettua rajakaupunkia Valgaa, johon suuri osa suomalaisesta viinaturismista on siirtynyt edullisemman hintatason vuoksi. Entinen raja-asema toimii nykyään valtavana alkomarkettina, johon saapuu bussilasteittain suomalaisia joka viikko.</p><p>Pysähdyimme kaverieni kanssa myös Cēsiksen eli Võnnun keskiaikaisessa pikkukaupungissa, jonka historiaan ovat vaikuttaneet vuoroin liiviläiset, saksalaiset, venäläiset, latvialaiset ja virolaiset. Tie Riikaan kulkee kyseisellä alueella niin sanotun Liivinmaan Sveitsin kansallispuistoalueen läpi, jota kesän ensimmäisten helteet koettelivat matkamme aikana. Baltezersissä tapasin vihdoin tyttöystäväni, ja matkamme jatkui kahdestaan ensin kaupungin syrjäiseltä juna-asemalta Riikaan ja sieltä bussilla Liepājaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Liepāja eli Libau on vanha baltiansaksalaisten ja juutalaisten rakennuttama merenrantakaupunki, jonka katukuva koostuu Hangosta tutuista pitsihuviloista, hiekkarannoista ja 1900-luvun alun jugendarkkitehtuurista. Merkittävä osa kaupungin teistä on säilynyt yhä 1900-luvun alun asussaan mukulakiviteineen ja korkeine kivikirkkoineen, samalla kun kaupungin pohjoispuolelle on rakennettu neuvostoajalle tyypillisiä elementtikerrostaloja. Kaupungista pohjoiseen sijaitsee myös Karostan sotilaskaupunginosa, joka oli neuvostoaikana täysin suljettu kaupunki ja jonka vanhimmat rakennukset ovat peräisin Pietari Suuren ajoilta.</p><p>Ajoitimme vierailumme paikallisen kyläjuhlan eli <a href="http://www.liepajaskc.lv/gada-verienigaka-tradicionala-kulturas-notikuma-livas-ciema-svetki-varti-liepaja-veras-20-un-21-maija/" target="_blank">Līvas ciema svētki</a>n aikaan. Kaupungin kadut olivat täynnä musiikkia ja kansantansseja, vanhat museot olivat auki yömyöhään ja latvialaista olutta ja kansallisruokaa oli tarjolla teltoista ympäri kaupunkia. Viroon verrattuna Latvian hintataso on pysynyt hyvin edullisena ja useimmiten täyttävän lounaan ja oluen sai kaupungin ravintoloista alle 10 euron hintaan. Kaupungin upeille hiekkarannoille oli myös avattu ravintoloita ja mahtavat helteet takasivat mahdollisuuden kastautumiseen Itämeren aalloissa.</p><p>Historian ystävinä käytimme myös pari päivää kaupungin reuna-alueiden valokuvaamiseen ja vierailimme Libaun hylätyllä saksalaisella hautausmaalla. Valitettavan huonoon kuntoon päässeeltä hautausmaalta löytyy useita hautakiviä 1800-luvun alkupuolelta ja monin paikoin saksankielisiä tekstejä on yhä erotettavissa niiden reunoilta. Löysimme myös Karostan hautausmaalta ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille saksalaisille pystytetyn muistomerkin ja tätä seuranneessa Latvian sisällissodassa menehtyneille latvialaissotureille rakennetun uuden hautausmaan. Valitettavan suuri osa kaupungin historiasta tuhoutui toisen maailmansodan ja Neuvostoliiton myllerryksissä, mutta nyky-Latviassa perinteitä on alettu taas kunnioittaa paremmin.</p><p>Vierailin myös toistamiseen Liepājan keskustan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, josta pieni suomalainen jääkärimuseo löytyy. Tietooni kantautui myös, että suomalaisjääkärit majoittuivat osassa Karostan nykyäänkin säilyneitä kasarmeja, mutta tältä osin perimätieto on varsin rajallista. Itse kirkkokin on valitettavan huonossa hapessa ja se on useamman vuoden ajan kerännyt yksityisiä varoja rakennuksensa säilyttämiseen, sillä Latvian valtiontalous romahti vuoden 2008 kriisissä lähes täydellisesti, johtaen etenkin Liepājassa valtavaan väestökatoon. Ongelmana ovat myös hylätyt kartanot ja arvorakennukset, joiden omistajia ei ole tavoitettu sitten 1990-luvun alun &ndash; heitä ei välttämättä ole olemassakaan, sillä kiinteistöjä omistivat etupäässä katukuvasta kadonneet baltiansaksalaiset ja juutalaiset.</p><p>Viiden päivän mittaisen ranta- ja kulttuuriloman jälkeen suuntasin jälleen takaisin kohti Suomea, mutta pysähdyin matkalla <a href="http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/211065-turvapaikka-latviasta">Riiassa</a>, jossa ohjelmassa oli taas illanvietto kalevalaishenkisessä Ala Pagrabs-ravintolassa. Latvian kansalliseepos <em>Lācplēsis </em>saattaa hyvinkin päätyä lukulistalleni ennen seuraavaa matkaani, sillä viimeaikaisten reissujeni innoittamina Jaakko Hämeen-Anttilan suomentama <em>Iranin historia </em>ja Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen <em>Silminnäkijät &ndash; Taistelu Ukrainasta </em>ovat pian luetut. Varasin tällä kertaa bussin ja Tallinnan-lautan väliselle siirtymälle myös useamman tunnin väliajan, jottei menomatkan yllätys toteutuisi jälleen. Seuraavana päivänä löysinkin itseni taas töistä, ja pääsin heti palvelemaan venäjän-, viron- ja latviankielisiä asiakkaita.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pääsin taas seikkailemaan tyttöystäväni kanssa Baltiaan, palattuani Suomeen vain muutamaa viikkoa aiemmin Iraniin, Ukrainaan ja Ruotsiin kohdistuneilta tutkimusmatkoiltani. Uusi kesätyöni suomalaisten viinaturistien ja virolaisten raksamiesten lähtöselvittäjänä on samalla taannut paitsi läpileikkauksen yhteiskuntamme eri kerrostumiin, myös kertauksen etenkin viron ja latvian alkeiskielioppiin. Muutaman viikon kokemuksen perusteella Tallinna näyttäisi vetävän puoleensa varsin monenkirjavaa sakkia Suomen eri periferioista, samalla kun sen kautta kulkee Suomeen ihmisiä yllättävänkin eksoottisista maista.

Päätimme suunnata tällä kertaa Itä-Latvian sijasta maan läntisimpään ja kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin eli Liepājaan, jossa ehdin vierailla jo vuoden 2016 alkupuolella. Alkuperäinen suunnitelmani oli matkustaa taas Helsingin Länsisataman ja Tallinnan bussijaamin kautta Riikaan, mutta kummallisten rajamuodollisuuksien vuoksi bussini ehti lähteä Tallinnasta jo ennen satamasta poispääsyäni. Viime aikoina Viro on kiristänyt rajavalvontaansa huomattavasti ja useita passitta tai henkilökortitta matkustavia suomalaisia on jopa käännytetty satamasta takaisin, ja tämä on tullut valitettavan tutuksi myös työelämässä.

Onnekseni Tallinnan-lautalleni oli tosin päätynyt kaksi vanhaa matkakaveriani, joiden määränpäänä oli myös etelä. Bussin sijasta pääsinkin loppupäiväksi Tarttoa kohti etenevän maasturin etupenkille, ja löysin itseni muutaman tunnin kuluttua keskeltä kaupungin yöelämää. Tyttöystäväni oli asian suhteen onneksi ymmärtäväinen, ja sain seuraavana päivänä Puolaa kohti eteneviltä tutuiltani kyydin Riian lähellä sijaitsevaan Baltezersin eli Valkeajärven pikkukaupunkiin. Pääsinpä katsomaan Tarton lisäksi ensi kertaa Viron ja Latvian jaettua rajakaupunkia Valgaa, johon suuri osa suomalaisesta viinaturismista on siirtynyt edullisemman hintatason vuoksi. Entinen raja-asema toimii nykyään valtavana alkomarkettina, johon saapuu bussilasteittain suomalaisia joka viikko.

Pysähdyimme kaverieni kanssa myös Cēsiksen eli Võnnun keskiaikaisessa pikkukaupungissa, jonka historiaan ovat vaikuttaneet vuoroin liiviläiset, saksalaiset, venäläiset, latvialaiset ja virolaiset. Tie Riikaan kulkee kyseisellä alueella niin sanotun Liivinmaan Sveitsin kansallispuistoalueen läpi, jota kesän ensimmäisten helteet koettelivat matkamme aikana. Baltezersissä tapasin vihdoin tyttöystäväni, ja matkamme jatkui kahdestaan ensin kaupungin syrjäiseltä juna-asemalta Riikaan ja sieltä bussilla Liepājaan.

 

Liepāja eli Libau on vanha baltiansaksalaisten ja juutalaisten rakennuttama merenrantakaupunki, jonka katukuva koostuu Hangosta tutuista pitsihuviloista, hiekkarannoista ja 1900-luvun alun jugendarkkitehtuurista. Merkittävä osa kaupungin teistä on säilynyt yhä 1900-luvun alun asussaan mukulakiviteineen ja korkeine kivikirkkoineen, samalla kun kaupungin pohjoispuolelle on rakennettu neuvostoajalle tyypillisiä elementtikerrostaloja. Kaupungista pohjoiseen sijaitsee myös Karostan sotilaskaupunginosa, joka oli neuvostoaikana täysin suljettu kaupunki ja jonka vanhimmat rakennukset ovat peräisin Pietari Suuren ajoilta.

Ajoitimme vierailumme paikallisen kyläjuhlan eli Līvas ciema svētkin aikaan. Kaupungin kadut olivat täynnä musiikkia ja kansantansseja, vanhat museot olivat auki yömyöhään ja latvialaista olutta ja kansallisruokaa oli tarjolla teltoista ympäri kaupunkia. Viroon verrattuna Latvian hintataso on pysynyt hyvin edullisena ja useimmiten täyttävän lounaan ja oluen sai kaupungin ravintoloista alle 10 euron hintaan. Kaupungin upeille hiekkarannoille oli myös avattu ravintoloita ja mahtavat helteet takasivat mahdollisuuden kastautumiseen Itämeren aalloissa.

Historian ystävinä käytimme myös pari päivää kaupungin reuna-alueiden valokuvaamiseen ja vierailimme Libaun hylätyllä saksalaisella hautausmaalla. Valitettavan huonoon kuntoon päässeeltä hautausmaalta löytyy useita hautakiviä 1800-luvun alkupuolelta ja monin paikoin saksankielisiä tekstejä on yhä erotettavissa niiden reunoilta. Löysimme myös Karostan hautausmaalta ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille saksalaisille pystytetyn muistomerkin ja tätä seuranneessa Latvian sisällissodassa menehtyneille latvialaissotureille rakennetun uuden hautausmaan. Valitettavan suuri osa kaupungin historiasta tuhoutui toisen maailmansodan ja Neuvostoliiton myllerryksissä, mutta nyky-Latviassa perinteitä on alettu taas kunnioittaa paremmin.

Vierailin myös toistamiseen Liepājan keskustan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, josta pieni suomalainen jääkärimuseo löytyy. Tietooni kantautui myös, että suomalaisjääkärit majoittuivat osassa Karostan nykyäänkin säilyneitä kasarmeja, mutta tältä osin perimätieto on varsin rajallista. Itse kirkkokin on valitettavan huonossa hapessa ja se on useamman vuoden ajan kerännyt yksityisiä varoja rakennuksensa säilyttämiseen, sillä Latvian valtiontalous romahti vuoden 2008 kriisissä lähes täydellisesti, johtaen etenkin Liepājassa valtavaan väestökatoon. Ongelmana ovat myös hylätyt kartanot ja arvorakennukset, joiden omistajia ei ole tavoitettu sitten 1990-luvun alun – heitä ei välttämättä ole olemassakaan, sillä kiinteistöjä omistivat etupäässä katukuvasta kadonneet baltiansaksalaiset ja juutalaiset.

Viiden päivän mittaisen ranta- ja kulttuuriloman jälkeen suuntasin jälleen takaisin kohti Suomea, mutta pysähdyin matkalla Riiassa, jossa ohjelmassa oli taas illanvietto kalevalaishenkisessä Ala Pagrabs-ravintolassa. Latvian kansalliseepos Lācplēsis saattaa hyvinkin päätyä lukulistalleni ennen seuraavaa matkaani, sillä viimeaikaisten reissujeni innoittamina Jaakko Hämeen-Anttilan suomentama Iranin historia ja Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta ovat pian luetut. Varasin tällä kertaa bussin ja Tallinnan-lautan väliselle siirtymälle myös useamman tunnin väliajan, jottei menomatkan yllätys toteutuisi jälleen. Seuraavana päivänä löysinkin itseni taas töistä, ja pääsin heti palvelemaan venäjän-, viron- ja latviankielisiä asiakkaita.

]]>
5 http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/237442-baltiansaksalaisten-jalanjaljilla#comments Valokuvaus Baltia Historia Latvia Matkailu Viro Thu, 25 May 2017 18:05:18 +0000 Toni Stenström http://tonistenstrm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/237442-baltiansaksalaisten-jalanjaljilla
Propagandamiehenä Tallinnassa http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/227486-propagandamiehena-tallinnassa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Pekka Lehtonen oli vasta 20-vuotias 50 vuotta sitten (1966), kun hän aloitti työt Neuvosto-Virossa Tallinnan radion suomenkielisessä toimituksessa. Se oli aikaa, jolloin Tallinnassa asui kuulemma vain kolme suomalaista ja jos virolainen näki suomalaisen, se oli suuri ihmettelyn aihe.</p><p>Lehtosen tehtävä oli muokata ja lähettää Suomeen kommunistista propagandaa Virosta. Työhön hänet valitsi Suomessa SKP ja työehdoista sovittiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) kanssa.</p><p>Nyt julkaistuissa muistelmissaan (Pekka Lehtonen: Tehtävä Tallinnassa - neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta, Into 2016) Lehtonen kertoo, millaista hänen työnsä oli ja millaista oli elää Tallinnassa.</p><p>Lehtosen ensimmäinen jakso Tallinnassa kesti kolme vuotta. Hän palasi Viroon töihin vielä 1990-luvulla työskenneltyään välillä pääasiassa Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana Itä-Berliinissä, Varsovassa ja Moskovassa.</p><p>Muistelmien pääosa keskittyy 1960-lukuun. Se onkin kirjan mielenkiintoisinta antia. Lehtonen kertoo rehellisen tuntuisesti, miten iso veli valvoi ja miten oli opittava tulkitsemaan rivien välejäkin. Elettiin kaksoiselämää.</p><p>Lehtosella on paljon juttuja virolaisista kulttuuripersoonista, joista monet tulivat myöhemmin tutuiksi itsenäisen Viron johtohenkilöinä. Yksi heistä oli Lennart Meri, joka aloitti suomenkielisen radion toimituksessa 1950-luvulla, toimitti Magnetofoniklubia ja Rytmiklubia, soitti ulkomaista kevyttä musiikkia, joskus jopa jazzia.</p><p>Erityisen kiinnostavia ovat Lehtosen kuvaukset suomalaisten vierailuista Tallinnassa. Esimerkiksi kommunistista vaihettaan elänyt Pentti Saarikoski tuli Tallinnaan ja ihmetteli, &quot;mikseivät virolaiset kirjailijat käytä mahdollisuutta kirjoittaa venäjäksi ja saada siten laajempi yleisö&quot;.</p><p>Virolaiset kirjailijakollegat ihailivat Saarikosken kielellistä nerokkuutta, mutta ihmettelivät hänen poliittista naiiviuttaan.</p><p>Muistelijoiden tapana on selittää omat asiansa parhain päin. Noloimpia tekemisiään Lehtonenkaan tuskin paljastaa, mutta 1960-luvun ilmapiirin ja arjen ongelmat hän kuvaa vakuuttavasti. Konkreettiset esimerkit työstä ja Tallinnan elämästä yleensä ovat kirjan vahvuuksia.</p><p>Lehtonen toteaa monta kertaa, että hän epäonnistui propagandistina, onneksi. Hän vertaa Tallinnan radion propagandalähetyksiä nykypäivän nettitrollaamiseen.</p><p>&quot;Eikö tosiasia ole se, että 2010-luvulla valtiot pyrkivät vaikuttamaan muihin valtioihin ja niiden kansalaisiin monin verroin härskimmällä ja valheellisemmalla tavalla kuin yksikään propagandaradio puoli vuosisataa sitten?&quot;</p><p>Lehtosen kuvaamana entisajan propagandanteko kuulostaa säyseältä, kun sitä vertaa nykyiseen härskiin menoon. Aika taitaa kullata Lehtosenkin muistot. Räikeitä osattiin olla ennenkin.</p><p>Lehtonen epäonnistui propagandistina, mutta ansiokseen hän laskee sen, että Tallinnan radion suomenkieliset lähetykset antoivat suomalaisille Virosta monenlaista tietoa aikana, jolloin sitä oli vaikea muuten saada. Suomenkieliset lähetykset lopetettiin 1998.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pekka Lehtonen oli vasta 20-vuotias 50 vuotta sitten (1966), kun hän aloitti työt Neuvosto-Virossa Tallinnan radion suomenkielisessä toimituksessa. Se oli aikaa, jolloin Tallinnassa asui kuulemma vain kolme suomalaista ja jos virolainen näki suomalaisen, se oli suuri ihmettelyn aihe.

Lehtosen tehtävä oli muokata ja lähettää Suomeen kommunistista propagandaa Virosta. Työhön hänet valitsi Suomessa SKP ja työehdoista sovittiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) kanssa.

Nyt julkaistuissa muistelmissaan (Pekka Lehtonen: Tehtävä Tallinnassa - neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta, Into 2016) Lehtonen kertoo, millaista hänen työnsä oli ja millaista oli elää Tallinnassa.

Lehtosen ensimmäinen jakso Tallinnassa kesti kolme vuotta. Hän palasi Viroon töihin vielä 1990-luvulla työskenneltyään välillä pääasiassa Kansan Uutisten kirjeenvaihtajana Itä-Berliinissä, Varsovassa ja Moskovassa.

Muistelmien pääosa keskittyy 1960-lukuun. Se onkin kirjan mielenkiintoisinta antia. Lehtonen kertoo rehellisen tuntuisesti, miten iso veli valvoi ja miten oli opittava tulkitsemaan rivien välejäkin. Elettiin kaksoiselämää.

Lehtosella on paljon juttuja virolaisista kulttuuripersoonista, joista monet tulivat myöhemmin tutuiksi itsenäisen Viron johtohenkilöinä. Yksi heistä oli Lennart Meri, joka aloitti suomenkielisen radion toimituksessa 1950-luvulla, toimitti Magnetofoniklubia ja Rytmiklubia, soitti ulkomaista kevyttä musiikkia, joskus jopa jazzia.

Erityisen kiinnostavia ovat Lehtosen kuvaukset suomalaisten vierailuista Tallinnassa. Esimerkiksi kommunistista vaihettaan elänyt Pentti Saarikoski tuli Tallinnaan ja ihmetteli, "mikseivät virolaiset kirjailijat käytä mahdollisuutta kirjoittaa venäjäksi ja saada siten laajempi yleisö".

Virolaiset kirjailijakollegat ihailivat Saarikosken kielellistä nerokkuutta, mutta ihmettelivät hänen poliittista naiiviuttaan.

Muistelijoiden tapana on selittää omat asiansa parhain päin. Noloimpia tekemisiään Lehtonenkaan tuskin paljastaa, mutta 1960-luvun ilmapiirin ja arjen ongelmat hän kuvaa vakuuttavasti. Konkreettiset esimerkit työstä ja Tallinnan elämästä yleensä ovat kirjan vahvuuksia.

Lehtonen toteaa monta kertaa, että hän epäonnistui propagandistina, onneksi. Hän vertaa Tallinnan radion propagandalähetyksiä nykypäivän nettitrollaamiseen.

"Eikö tosiasia ole se, että 2010-luvulla valtiot pyrkivät vaikuttamaan muihin valtioihin ja niiden kansalaisiin monin verroin härskimmällä ja valheellisemmalla tavalla kuin yksikään propagandaradio puoli vuosisataa sitten?"

Lehtosen kuvaamana entisajan propagandanteko kuulostaa säyseältä, kun sitä vertaa nykyiseen härskiin menoon. Aika taitaa kullata Lehtosenkin muistot. Räikeitä osattiin olla ennenkin.

Lehtonen epäonnistui propagandistina, mutta ansiokseen hän laskee sen, että Tallinnan radion suomenkieliset lähetykset antoivat suomalaisille Virosta monenlaista tietoa aikana, jolloin sitä oli vaikea muuten saada. Suomenkieliset lähetykset lopetettiin 1998.

 

 

 

]]>
3 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/227486-propagandamiehena-tallinnassa#comments Kulttuuri Kirja-arvio Tallinna Viro Wed, 07 Dec 2016 06:43:25 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/227486-propagandamiehena-tallinnassa
Tallinnan tytärkaupungissa, jonka oppaat unohtavat http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/225399-tallinnan-tytarkaupungissa-jonka-oppaat-unohtavat <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Pronssimies kohottaa rakastettuaan lammen rannalla. Sen keskellä suihkulähteen pisarat taittuvat sateenkaareksi. Taustalla nousee arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kirkko, jonka sipulit peilautuvat veden pinnassa. Lammen ympärillä on kukka-asetelmia, omintakeisia istuimia ja ympäristötaidetta.</p> <p>Tämä ei ole erityisempää tunnelmointia, vaan oikea kesäinen ensivaikutelma. Kyseinen paikkakunta on <strong>Maardu</strong>, joka sijaitsee Tallinnan itäkyljessä ja on historialtaan sen tytär- tai sisarkaupunki. Laivamatkailijat näkevät sen maamerkit jo mereltä Piritan teletornin takaa, jossa nousevat Irun voimalaitoksen 202 m korkea savupiippu ja Muugan sataman mammuttimaiset, 98 m korkeat viljasiilot.</p> <p>Kolmimetrinen pronssiveistos <em>Maardun rakastavaiset </em>paljastettiin vasta toista vuotta sitten, mutta se lienee jo pikkukaupungin kuvatuin nähtävyys. Kesänäytelmän mukaan rakastavaiset ovat Anni ja Mattias, mutta kuvanveistäjä <em>Tauno Kangroa</em> innoitti myös tosielämän pari, tanssijat <em>Helena Hanni</em> ja <em>Vahur Agar</em>.</p> <p>Samaan valokuvaan sovitettava Mikaelinkirkko edustaa perinteistä venäläistä kirkkoarkkitehtuuria, mutta se on silti tuoretta kaupunkikuvaa vajaan parin vuosikymmenen takaa.&nbsp;Leikkipuistoja tuntuu Maardussa olevan aina näköpiirissä: kirkkolammen viereinen kuvannee satumetsää. Erilaisia suihkulähteitä näkyy jonkin verran vähemmän, mutta epäilyksettä Viron ennätys suhteessa asukaslukuun.</p> <p><strong>Itsenäisyys maalle ja kaupungille</strong></p> <p>Viro vietti vietti elokuussa itsenäisyytensä palauttamisen 25-vuotisjuhlaa. Murrosvuosi 1991 oli sitä myös Maardulle. Oikeastaan aikaisemmin ei voi puhua kaupungista, vaan kombinaatin työläislähiöstä. Neuvostoaikaan Maardu oli taloudellisesti alistettu <em>Eesti Fosforiit</em> -yhtymälle ja muodollis-hallinnollisesti Tallinnan Meren kaupunginosalle.</p> <p>Viron myötä itsenäisyytensä sai pari kuukautta myöhemmin myös Maardu, jossa oli tuolloin reilut 10 000 asukasta.&nbsp;Ehkä Tallinna päästi tyttärestä irti jopa suosiolla. Tulevaisuuteen sen tuli suunnata lähes konkurssin kynnykseltä, sillä kaivostoiminta päättyi ja kemianteollisuus ajettiin alas. Kaupunkia tuskin erotti muista neuvostotalouden pihtisynnyttämistä harmaista lähiöistä.</p> <p>Maardulle olisi voinut ennustaa &rdquo;lahonneen kauppalan&rdquo; kohtaloa. Vierailija havaitsee, että näin ei ole käynyt. Vaikkakaan kaupunkia ei ole tapana lukea nk. kultaiseen renkaaseen eli Tallinnan vauraisiin ja varakkaiden suosimiin kehyskuntiin, selviytymistarinan perusta lienee sijainnissa.</p> <p>Kehityksen tukijalka on Muugan kauppasatama, joka on vetänyt logistiikkayrityksiä kylkeensä ja Pietarintien varteen. Merkittävä työllistäjä on myös Irun höyryvoimala, Tallinnan itärajan maamerkki, joka lämmittää pääkaupunkiseudun koteja. Asukkaita oli viime vuonna yli 17 000.</p> <p>Näyttäisi siltä, että panostus ympäristöön ja lapsiperheisiin on tuottanut tulosta. Toisaalta Maardu sopii esimerkiksi kansallisesta polarisoitumisesta. Virolaiset eivät tunnu sieltä uutta kotia löytävän. Heidän suhteellinen osuutensa, nykyisin reilu kuudennes, on ollut pitkään laskusuunnassa.</p> <p><strong>Puolessa tunnissa keskustasta keskustaan</strong></p> <p>Nopeimmat bussit suoriutuvat Tallinnasta Maarduun alle puolen tunnin. Päätepysäkit sijaitsevat kahden puolen Tallinna Kaubamajaa ja Baltian rautatieasemalla. Useimmat bussit saapuvat kaupunkiin eteläistä sisääntuloväylää Keemikute-katua; muutama tulee lännestä Lasnamäen kautta. Reitit kohtaavat Maardun torin kohdalla, josta ne jatkavat viimeisen kilometrin yhtä matkaa Kallaveren päätepysäkille.</p> <p>Kemisteille omistettu Keemikute on myös kaupungin sisäinen keskusväylä. Nimi muistuttaa kaivannaisteollisuudesta; muutoin katuverkko on nimetty kasvien mukaan.</p> <p>Kaupunkiin saapumista osoittaa Maardun uusin symboli: valtava kihlasormus, jota koristaa kolme näkinkenkää. Sen kerrotaan viittaavan merellisyyden ohella fossiilisiin maavaroihin, joiden ansiosta kaupunki perustettiin. Myös sormuksen on suunnitellut kuvanveistäjä Tauno Kangro.</p> <p>Ensikertalaisen on suositeltavaa aloittaa retkensä Kallaveren bussilinjojen yhteiseltä päätepysäkiltä. Tällöin ei ole suurta eksymisen vaaraa, saa alustavan pikasilmäyksen kaupunkiin ja etäisyydetkin hahmottuvat. Varsinainen syy on kuitenkin siinä, että perillä on jotain tyystin odottamatonta.</p> <p><strong>Metsään piiloutunut kylänraitti</strong></p> <p>Päätepysäkkikentältä katsoen vasemmalla nousee laaja kerrostaloalue, lähiömallia kuin Suomessa. Kentän kulmassa seisoo pieni huoltomökki, jonka takaa alkaa hiekkatie metsän keskelle. Mitään viittaa tai vihjettä odotettavasta ei ole, mutta kohta tien laidassa on kyltti: <em>Jõelähtme vald, Rootsi-Kallavere küla</em>.</p> <p>Muutama askel vie kiviaidan reunustamalle, ensi vaikutelmana &rdquo;saarenmaalaiselle&rdquo; kylänraitille ja myös hallinnollisesti kaupungista maalaiskunnan puolelle. Rootsi-Kallaveren kylä on usein yllätys myös Tallinnan virolaisille, etenkin sen löytyminen nukkavieruksi teollisuuslähiöksi mielletyn Maardun takaa.</p> <p>Kylä ei pidä ääntä itsestään, mutta ei se toisaalta torju kiinnostuneita vieraitakaan. Tämän koki myös kirjoittaja heti ensi visiitillään. Kohta tuli kylän mies kysymään, kiinnostaisiko kenties poiketa myös pieneen museoon. Hän avasi portin sisäpihalle ja pian ilmaantui ystävällinen rouva oppaaksi.</p> <p>Kylässä kerrotaan olevan satakunta asukasta tai hiukan päälle. Rootsi-Kallavere kylämuseoineen on asukkaiden yksityinen kulttuuriteko. Talot ja puutarhat ovat hoidettuja. Nimikylttejä korvaavat taidolla kaiverretut talonkivet vuosilukuineen. Vanhimmat kivistä löytyvät vuosiluvut ovat 1241 ja 1522, jotka viittaavat varhaisimpiin kylästä löytyviin kirjallisiin merkintöihin.</p> <p><strong>Kukkatarhoja ja suihkulähteitä</strong></p> <p>Paluu urbaaniin arkeen käy samaa reittiä. Kylänraitti muuttuu päätien takana Kellamäe-kaduksi ja jatkuu kerrostalojen välistä Maardun tai oikeastaan Kallaveren liikekeskukseen. Nimet kulkevat rinnakkain, sillä Maardun itsenäistyttyä kaupunkimainen Kallavere mielletään sen keskustaksi. Laajaan hallintoalueeseen kuuluvat myös Muugan puutarhakaupunki ja Pietarintien eteläpuolelle jäävä Maardunjärvi.</p> <p>Mittava ja värikäs kukkatarha peittää matalan liiketalon edustaa, jonka keskellä istuu eläkeläisrouvia ja äitejä pikkulapsineen.&nbsp;Verkkaisuudessaan Maardun ydinkeskusta tuo mieleen suomalaiset nukkumalähiöt. Tosin vaikea uskoa, että täällä olisi edes yöaikaan niinkään paljon melskettä kuin niissä.</p> <p>Ehkä meno saa lisäsykettä joulukuussa, kun vastapäätä avataan uusi kauppa- ja vapaa-aikakeskus, josta luvataan seudun suurinta. Nimeksi äänestetty&nbsp;<em>Pärli</em> tarkoittaa helmeä ja uusi logokin kuvaa Maardun näkinkenkiä. Suomea keskuksessa edustaa mainostaulun mukaan ainakin Hesburger.</p> <p>Bussilinjat yhtyvät toribaarin edustalla, joka tuntuu muutoinkin olevan arkielämän solmukohta. Paikan tunnelma, peliautomaatit ja asiakaskunta tuovat mieleen osuusliikkeen kahvilan tai Matkahuollon baarin. Miehet pelaavat ääneti biljardia ja koululaiset poikkeavat luontevasti limpparilleen.&nbsp;Baarin nykynimi on <em>Kodusöök</em> (Kotiruoka), mutta asukkaat tuntuvat muistavan sen nimellä <em>Pit Burger</em>.</p> <p><strong>Odottamaton ja opettavainen kohtaaaminen</strong></p> <p>Keemikute-kadun varrelta löytyy lisää ruokapaikkoja. Pizzalta ja sushilta ei vierailija välty Maardussakaan. Luonnollisesti löytyy myös armenialainen saslikkigrilli. Vanhinta juurta, jo vuodesta 1965, edustaa <em>Ranniku</em>-ravintola, mutta vain nimen osalta. Toukokuussa avatussa laaturavintolassa palvelu on hyvin ystävällistä, ehkä yrittäjät ovat itse asialla. Alakertaa voisi kutsua kirjakahvilaksi.</p> <p>Kulmittain risteyksen takana sijaitsee <em>Bogema</em>-baari, jonka nimi viittaa boheemisuuteen. Kaukaa ja kukkalogon perusteella pientä, neliömäistä rakennusta voisi luulla kukkakaupaksi. Edustan tukevat terassipöydät oikaisevat vaikutelman. Asiakkaita on päivällä mukavasti, useimmat ruokailemassa.</p> <p>Hymyilevä baarineito palvelee asiakkaita sujuvasti niin viron kuin venäjän kielellä. Päivän mittaan maan virallista kieltä on kuulunut vain satunnaisesti, paitsi Rootsi-Kallaveressä.</p> <p>Poistuessa ruokaileva rouva nykäisee vierailijaa hihasta: aksentti on paljastanut suomalaisuuden. Rouva osoittautuu Maardussa vuosia asuneeksi, siellä viihtyväksi ja kaupungistaan aidosti ylpeäksi virolaiseksi. Innolla hän kertoo uusista puistoista ja nähtävyyksistä, joita vierailijan tulisi vielä nähdä.</p> <p>Tänne on siis palattava. Maardu on toista maata. Toista varsinkin kuin käymättä tietää.</p> <hr /><p><strong>Lisäopastusta:</strong></p> <ul><li><a href="https://drive.google.com/open?id=1enMMJfL09c7FscsN7EhBoWG4l0s&amp;usp=sharing" target="_blank">Kartta: artikkelin kohteita ja kävelykierros</a></li><li><a href="http://estofennia.eu/?p=1948#Maardu" target="_blank">Vierailu Maardun yleiseen saunaan</a></li><li><a href="http://maardu.kovtp.ee/en/web/eng/anbout-maardu" target="_blank">Maardun kaupungin kotisivu</a></li><li><a href="https://www.facebook.com/MaarduLinn/" target="_blank">Maardu Facebookissa</a></li><li><a href="http://www.parlikeskus.ee" target="_blank">Pärli Keskus</a></li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pronssimies kohottaa rakastettuaan lammen rannalla. Sen keskellä suihkulähteen pisarat taittuvat sateenkaareksi. Taustalla nousee arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kirkko, jonka sipulit peilautuvat veden pinnassa. Lammen ympärillä on kukka-asetelmia, omintakeisia istuimia ja ympäristötaidetta.

Tämä ei ole erityisempää tunnelmointia, vaan oikea kesäinen ensivaikutelma. Kyseinen paikkakunta on Maardu, joka sijaitsee Tallinnan itäkyljessä ja on historialtaan sen tytär- tai sisarkaupunki. Laivamatkailijat näkevät sen maamerkit jo mereltä Piritan teletornin takaa, jossa nousevat Irun voimalaitoksen 202 m korkea savupiippu ja Muugan sataman mammuttimaiset, 98 m korkeat viljasiilot.

Kolmimetrinen pronssiveistos Maardun rakastavaiset paljastettiin vasta toista vuotta sitten, mutta se lienee jo pikkukaupungin kuvatuin nähtävyys. Kesänäytelmän mukaan rakastavaiset ovat Anni ja Mattias, mutta kuvanveistäjä Tauno Kangroa innoitti myös tosielämän pari, tanssijat Helena Hanni ja Vahur Agar.

Samaan valokuvaan sovitettava Mikaelinkirkko edustaa perinteistä venäläistä kirkkoarkkitehtuuria, mutta se on silti tuoretta kaupunkikuvaa vajaan parin vuosikymmenen takaa. Leikkipuistoja tuntuu Maardussa olevan aina näköpiirissä: kirkkolammen viereinen kuvannee satumetsää. Erilaisia suihkulähteitä näkyy jonkin verran vähemmän, mutta epäilyksettä Viron ennätys suhteessa asukaslukuun.

Itsenäisyys maalle ja kaupungille

Viro vietti vietti elokuussa itsenäisyytensä palauttamisen 25-vuotisjuhlaa. Murrosvuosi 1991 oli sitä myös Maardulle. Oikeastaan aikaisemmin ei voi puhua kaupungista, vaan kombinaatin työläislähiöstä. Neuvostoaikaan Maardu oli taloudellisesti alistettu Eesti Fosforiit -yhtymälle ja muodollis-hallinnollisesti Tallinnan Meren kaupunginosalle.

Viron myötä itsenäisyytensä sai pari kuukautta myöhemmin myös Maardu, jossa oli tuolloin reilut 10 000 asukasta. Ehkä Tallinna päästi tyttärestä irti jopa suosiolla. Tulevaisuuteen sen tuli suunnata lähes konkurssin kynnykseltä, sillä kaivostoiminta päättyi ja kemianteollisuus ajettiin alas. Kaupunkia tuskin erotti muista neuvostotalouden pihtisynnyttämistä harmaista lähiöistä.

Maardulle olisi voinut ennustaa ”lahonneen kauppalan” kohtaloa. Vierailija havaitsee, että näin ei ole käynyt. Vaikkakaan kaupunkia ei ole tapana lukea nk. kultaiseen renkaaseen eli Tallinnan vauraisiin ja varakkaiden suosimiin kehyskuntiin, selviytymistarinan perusta lienee sijainnissa.

Kehityksen tukijalka on Muugan kauppasatama, joka on vetänyt logistiikkayrityksiä kylkeensä ja Pietarintien varteen. Merkittävä työllistäjä on myös Irun höyryvoimala, Tallinnan itärajan maamerkki, joka lämmittää pääkaupunkiseudun koteja. Asukkaita oli viime vuonna yli 17 000.

Näyttäisi siltä, että panostus ympäristöön ja lapsiperheisiin on tuottanut tulosta. Toisaalta Maardu sopii esimerkiksi kansallisesta polarisoitumisesta. Virolaiset eivät tunnu sieltä uutta kotia löytävän. Heidän suhteellinen osuutensa, nykyisin reilu kuudennes, on ollut pitkään laskusuunnassa.

Puolessa tunnissa keskustasta keskustaan

Nopeimmat bussit suoriutuvat Tallinnasta Maarduun alle puolen tunnin. Päätepysäkit sijaitsevat kahden puolen Tallinna Kaubamajaa ja Baltian rautatieasemalla. Useimmat bussit saapuvat kaupunkiin eteläistä sisääntuloväylää Keemikute-katua; muutama tulee lännestä Lasnamäen kautta. Reitit kohtaavat Maardun torin kohdalla, josta ne jatkavat viimeisen kilometrin yhtä matkaa Kallaveren päätepysäkille.

Kemisteille omistettu Keemikute on myös kaupungin sisäinen keskusväylä. Nimi muistuttaa kaivannaisteollisuudesta; muutoin katuverkko on nimetty kasvien mukaan.

Kaupunkiin saapumista osoittaa Maardun uusin symboli: valtava kihlasormus, jota koristaa kolme näkinkenkää. Sen kerrotaan viittaavan merellisyyden ohella fossiilisiin maavaroihin, joiden ansiosta kaupunki perustettiin. Myös sormuksen on suunnitellut kuvanveistäjä Tauno Kangro.

Ensikertalaisen on suositeltavaa aloittaa retkensä Kallaveren bussilinjojen yhteiseltä päätepysäkiltä. Tällöin ei ole suurta eksymisen vaaraa, saa alustavan pikasilmäyksen kaupunkiin ja etäisyydetkin hahmottuvat. Varsinainen syy on kuitenkin siinä, että perillä on jotain tyystin odottamatonta.

Metsään piiloutunut kylänraitti

Päätepysäkkikentältä katsoen vasemmalla nousee laaja kerrostaloalue, lähiömallia kuin Suomessa. Kentän kulmassa seisoo pieni huoltomökki, jonka takaa alkaa hiekkatie metsän keskelle. Mitään viittaa tai vihjettä odotettavasta ei ole, mutta kohta tien laidassa on kyltti: Jõelähtme vald, Rootsi-Kallavere küla.

Muutama askel vie kiviaidan reunustamalle, ensi vaikutelmana ”saarenmaalaiselle” kylänraitille ja myös hallinnollisesti kaupungista maalaiskunnan puolelle. Rootsi-Kallaveren kylä on usein yllätys myös Tallinnan virolaisille, etenkin sen löytyminen nukkavieruksi teollisuuslähiöksi mielletyn Maardun takaa.

Kylä ei pidä ääntä itsestään, mutta ei se toisaalta torju kiinnostuneita vieraitakaan. Tämän koki myös kirjoittaja heti ensi visiitillään. Kohta tuli kylän mies kysymään, kiinnostaisiko kenties poiketa myös pieneen museoon. Hän avasi portin sisäpihalle ja pian ilmaantui ystävällinen rouva oppaaksi.

Kylässä kerrotaan olevan satakunta asukasta tai hiukan päälle. Rootsi-Kallavere kylämuseoineen on asukkaiden yksityinen kulttuuriteko. Talot ja puutarhat ovat hoidettuja. Nimikylttejä korvaavat taidolla kaiverretut talonkivet vuosilukuineen. Vanhimmat kivistä löytyvät vuosiluvut ovat 1241 ja 1522, jotka viittaavat varhaisimpiin kylästä löytyviin kirjallisiin merkintöihin.

Kukkatarhoja ja suihkulähteitä

Paluu urbaaniin arkeen käy samaa reittiä. Kylänraitti muuttuu päätien takana Kellamäe-kaduksi ja jatkuu kerrostalojen välistä Maardun tai oikeastaan Kallaveren liikekeskukseen. Nimet kulkevat rinnakkain, sillä Maardun itsenäistyttyä kaupunkimainen Kallavere mielletään sen keskustaksi. Laajaan hallintoalueeseen kuuluvat myös Muugan puutarhakaupunki ja Pietarintien eteläpuolelle jäävä Maardunjärvi.

Mittava ja värikäs kukkatarha peittää matalan liiketalon edustaa, jonka keskellä istuu eläkeläisrouvia ja äitejä pikkulapsineen. Verkkaisuudessaan Maardun ydinkeskusta tuo mieleen suomalaiset nukkumalähiöt. Tosin vaikea uskoa, että täällä olisi edes yöaikaan niinkään paljon melskettä kuin niissä.

Ehkä meno saa lisäsykettä joulukuussa, kun vastapäätä avataan uusi kauppa- ja vapaa-aikakeskus, josta luvataan seudun suurinta. Nimeksi äänestetty Pärli tarkoittaa helmeä ja uusi logokin kuvaa Maardun näkinkenkiä. Suomea keskuksessa edustaa mainostaulun mukaan ainakin Hesburger.

Bussilinjat yhtyvät toribaarin edustalla, joka tuntuu muutoinkin olevan arkielämän solmukohta. Paikan tunnelma, peliautomaatit ja asiakaskunta tuovat mieleen osuusliikkeen kahvilan tai Matkahuollon baarin. Miehet pelaavat ääneti biljardia ja koululaiset poikkeavat luontevasti limpparilleen. Baarin nykynimi on Kodusöök (Kotiruoka), mutta asukkaat tuntuvat muistavan sen nimellä Pit Burger.

Odottamaton ja opettavainen kohtaaaminen

Keemikute-kadun varrelta löytyy lisää ruokapaikkoja. Pizzalta ja sushilta ei vierailija välty Maardussakaan. Luonnollisesti löytyy myös armenialainen saslikkigrilli. Vanhinta juurta, jo vuodesta 1965, edustaa Ranniku-ravintola, mutta vain nimen osalta. Toukokuussa avatussa laaturavintolassa palvelu on hyvin ystävällistä, ehkä yrittäjät ovat itse asialla. Alakertaa voisi kutsua kirjakahvilaksi.

Kulmittain risteyksen takana sijaitsee Bogema-baari, jonka nimi viittaa boheemisuuteen. Kaukaa ja kukkalogon perusteella pientä, neliömäistä rakennusta voisi luulla kukkakaupaksi. Edustan tukevat terassipöydät oikaisevat vaikutelman. Asiakkaita on päivällä mukavasti, useimmat ruokailemassa.

Hymyilevä baarineito palvelee asiakkaita sujuvasti niin viron kuin venäjän kielellä. Päivän mittaan maan virallista kieltä on kuulunut vain satunnaisesti, paitsi Rootsi-Kallaveressä.

Poistuessa ruokaileva rouva nykäisee vierailijaa hihasta: aksentti on paljastanut suomalaisuuden. Rouva osoittautuu Maardussa vuosia asuneeksi, siellä viihtyväksi ja kaupungistaan aidosti ylpeäksi virolaiseksi. Innolla hän kertoo uusista puistoista ja nähtävyyksistä, joita vierailijan tulisi vielä nähdä.

Tänne on siis palattava. Maardu on toista maata. Toista varsinkin kuin käymättä tietää.


Lisäopastusta:

]]>
0 http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/225399-tallinnan-tytarkaupungissa-jonka-oppaat-unohtavat#comments Vapaa-aika Matkailu Viro Wed, 02 Nov 2016 09:52:51 +0000 Pekka Linnainen http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/225399-tallinnan-tytarkaupungissa-jonka-oppaat-unohtavat
Suomenkielisen Maamme-laulun riemujuhla lähestyy http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/195104-suomenkielisen-maamme-laulun-riemujuhla-lahestyy-vai-lahestyyko <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Kahden vuoden kuluttua vietämme itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa. Samana vuonna täyttävät 150 vuotta suomenkieliset säkeet:&nbsp;<em>&rdquo;Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!&rdquo;</em>&nbsp;Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä.&nbsp;Näiden vakiintunut muoto on peräisin &rdquo;viiden vänrikin&rdquo; runoilijaryhmän kynästä vuodelta 1867.</p><p>Muutamia vuosia sitten satuin ystävälliseen väittelyyn siitä, onko Suomella vai Virolla suurempi oikeus <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Pacius" target="_blank"><em>Fredrik Paciuksen</em></a> säveltämään kansallislauluun. Tuttavani oletti, että virolaiset ottivat sen omakseen jo useita vuosia ennen suomalaisia, koska he käänsivät sen äidinkielelleen ensin.</p><p>Vironkielinen <em>&rdquo;Mu isamaa, mu õnn ja rõõm&rdquo;</em> esitettiin ensi kerran vuonna 1869 Tartossa vietetyillä Viron ensimmäisillä laulujuhlilla. Hymninsä syntyhetken tietävät kaikki laulavat virolaiset ja hehän laulavat kaikki, sain kuulla. Vironkielisen tekstin riimitti laulujuhlien organisaattori <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_Voldemar_Jannsen" target="_blank"><em>Johann Voldemar Jannsen</em></a>.</p><p>Hänen tyttärensä <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lydia_Koidula" target="_blank"><em>Lydia Koidula</em></a> käänsi ohjelmaan myös <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Collan" target="_blank"><em>Karl Collanin</em></a> säveltämän <em>Savolaisen laulun</em> (<a href="http://runeberg.org/wanelaul/0061.html" target="_blank">Mu meeles seisab alati</a>). Monet arvovaltaiset nykylähteet merkitsevät senkin isä-Jannsenin nimiin. Koidulan teoksiin sen luki kuitenkin jo&nbsp;<em><a href="https://et.wikipedia.org/wiki/Juhan_Kunder" target="_blank">Juhan Kunderin</a></em>&nbsp;laulukokoelma <em>&quot;<a href="http://runeberg.org/wanelaul/0008.html" target="_blank">Eesti wanemad laulikud</a>&quot;</em>&nbsp;vuodelta 1880, kuten myös <em>Aino Kallas </em>runoilijattaren elamänkerrassa <em>Tähdenlento</em> (1915, laajennettu 1935).</p><p><strong>Omaksuivatko virolaiset kansallislaulunsa ennen suomalaisia?</strong></p><p>Kyllähän mekin olemme oppineet Maamme-laulun syntyhetken. Fredrik Paciuksen sävelmä esitettiin ensi kerran ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlassa Kumtähden kentällä vuonna 1848. Ylioppilaskunta marssi iltapäivällä nykyiseen Helsingin Toukolaan sotilassoittokuntien tahdittamana. Kuorona oli Paciuksen perustama <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Akademiska_S%C3%A5ngf%C3%B6reningen" target="_blank">Akademiska Sångföreningen</a>,</em> joka ensi kerran&nbsp;kajautti laulun hyvinkin jo Pitkälläsillalla.</p><p><em>Matti Klinge</em> on kuvannut, kuinka osaavasti järjestäjät etäännyttivät juhlasta Euroopan hullun vuoden kumousmielen ja kanavoivat sen maiseman romantisointiin. Ylioppilaskunta oli tilannut sävelmän Fredrik Paciukselta nimenomaan Flora-juhlaan, jonka vietto oli vapautettu 12 vuoden pannasta. Ajankäyttönsä perusteella säveltäjä ei vaikuta pohtineen poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta. Sävellystyöhön ja kuoronsa harjoittamiseen hän varasi kaksi päivää ja toiset kaksi sovittamiseen torvisoittokunnalle.</p><p>Kumtähden kentällä laulettiin ruotsiksi, keskeytti tuttavani, eikä sitä laulua, jota suomalaiset nyt laulavat. Totesin, että meillä on vain tapana lukea Maamme-laulun historia vuoden 1848 Flora-juhlasta, jossa Paciuksen sävelmä nousi suosioon. Virallistavan panoksensa antoi myös kansallisrunoilija <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg" target="_blank"><em>J.L. Runeberg</em></a> itse, joka liitti nuotit saman vuoden syksyllä julkaistuun <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4nrikki_Stoolin_tarinat" target="_blank">Vänrikki Stoolin tarinoiden</a> </em>ensipainokseen.</p><p><strong>Käännettiinko Maamme-laulu suomeksi vasta vuonna 1889?</strong></p><p>Runeberg oli kirjoittanut <em>Vårt land </em>-runon jo kaksi vuotta aiemmin, kevätkesällä 1846. Runoilija ajatteli sen nimenomaan sävellettäväksi, ja ennen seuraavaa uutta vuotta versiota olikin jo kolme. &nbsp;Ensimmäisen sävellyksen laati <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/August_Engelberg" target="_blank"><em>August Engelberg</em></a> heti kesällä ja seuraavan <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_August_Ehrstr%C3%B6m" target="_blank">Fredrik August Ehrström</a> </em>syksyllä. Kolmas oli Runebergin oma sävellys, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa 3. joulukuuta 1846.</p><p>Tuo on kaikki ruotsinkielisen laulun historiaa, jatkui väittelymme. Tuttavani otti hyllystään lauluvihkon, jossa kiistattomasti todistettiin: <em>&rdquo;suomennos <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Cajander" target="_blank">Paavo Cajander</a>,&nbsp;1889&rdquo;. </em>En voinut moittia häntä, sillä oletin tietäväni merkinnän taustan. Mainittuna vuonna valmistui <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanvalistusseura" target="_blank"><em>Kansanvalistusseuran</em></a> kustantama ja Paavo Cajanderin toimittama Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos. Siitä julkaistiin myös pitkävaikutteinen koulupainos, joka kului vielä minunkin käsissäni tamperelaisessa oppikoulussa. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Cajanderia suomentajaksi: vasta vuoden 1899 yhdestoista painos &ndash; koko kirja &ndash; julkaistiin hänen nimissään.</p><p>Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. <a href="http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2008_84liite.pdf" target="_blank"><em>Virittäjässä</em></a> on julkaistu <em>Lea Laitisen</em> mielenkiintoinen kokoelma eri versioista. Nykyisin laulettavat ensimmäinen ja viimeinen säkeistö saivat vakiintuneen suomenkielisen muotonsa vuonna 1867. Paavo Cajander teki Vänrikki Stoolin tarinoihin lukuisia parannuksia ja yritti samaa myös näissä kahdessa kansan mieleen vakiintuneessa säkeistössä. Esimerkiksi alkusäkeen hän muutti vuonna 1889 muotoon: <em>&rdquo;Maa, isänmaamme, Suomenmaa&rdquo;.</em> Vuonna 1901 Cajander joutui taipumaan ja palauttamaan säkeistöt alkuperäiseen vuoden 1867 muotoon.</p><p><strong>Vain yksi kirjain on muuttunut 150 vuodessa</strong></p><p>Yksi huomaamaton muutos on toki tapahtunut. Kotimaamme ei ole enää &rdquo;pohjainen&rdquo;, vaan pohjoinen. Tämä sana sisältyi <em>Suomen Sotilas</em> -lehdessä vuonna 1920 julkaistuun <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Valter_Juva" target="_blank"><em>Valter Juvan</em></a> sovitteluehdotukseen. Muutoin tämä Viipurin kirjastonhoitaja muistetaan varsinkin laulurunosta <em>&quot;Jo Karjalan kunnailla lehtii puu&quot;.</em> Hän oli samaa pohjoispohjalaista sukua kuin veljenpojanpoikansa arkkipiispa <em>Mikko Juva.&nbsp;</em>Nykymuoto oli toki esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi&nbsp;<a href="http://estofennia.eu/?attachment_id=2387" target="_blank">Suomen Raittiuden Lehdessä 1885</a>. Sekin ennen Cajanderia.</p><p>Suomeksi ja viroksi laulettavat kansallishymnit ovat lähes ikätovereita. Tähän päädyimme sopuisasti tuttavani kanssa. Ero on kuitenkin siinä, että virolaiset tietävät äidinkielisten sanojen kirjoittajan ja voivat kunnioittaa häntä. Itse asiassa suomalaisilla ei ole kirjoittajaan yksiselitteistä vastaustakaan.</p><p>Maamme-laulun vakiintuneet hymnisäkeistöt julkaistiin vuonna 1867 osana Vänrikki Stoolin tarinoiden <a href="http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/100342/J.L.Runebergin_Vanrikki_Stooli.pdf?sequence=1" target="_blank">ensimmäistä kokonaissuomennosta</a>. Kyseessä oli yhteissuomennos, josta vastasi &rdquo;viiden vänrikin&rdquo; runoilijaryhmä. Vuosina 1867&ndash;70 julkaistujen runovihkojen kustantajana toimi&nbsp;<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Krohn" target="_blank"><em>Julius Krohn</em></a>&nbsp;(kirjailijanimi <em>Suonio</em>), virolaisten hyvin tunteman kirjailijan&nbsp;<em>Aino Kallaksen</em> isä. &nbsp;Muut vänrikit olivat <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Bernhard_Fredrik_Godenhjelm" target="_blank"><em>Bernhard Fredrik Godenhjelm</em></a>, <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Rahkonen" target="_blank">Aleksanteri Rahkonen</a>, <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Sl%C3%B6%C3%B6r" target="_blank">Kaarlo Slöör</a></em>&nbsp;(kirjailijanimi <em>Santala</em>) ja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_T%C3%B6rneroos" target="_blank"><em>Antti Törneroos</em></a> (<em>Tuokko</em>).</p><p>Riimejä verraten Aleksanteri Rahkosen kaksi vuotta varhaisempi itsenäinen käännös vaikuttaa ohjanneen lopputulosta. Rahkosen nimeä harva enää muistaa, mutta yksi hänen runoistaan tuli vielä takavuosina koululaisille tutuksi. Kyseessä on <em>Erkki Melartinin</em> säveltämä <em><a href="https://fi.wikisource.org/wiki/Leivo_(Rahkonen)" target="_blank">Miks leivo lennät Suomehen</a>.</em>&nbsp;Yhtä tutuksi tuli Tuokon suomentama <a href="https://fi.wikisource.org/wiki/Sinun_maasi" target="_blank"><em>Laps Suomen</em></a>, alkuaan&nbsp;<em>Zacharias Topeliuksen</em> romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä&nbsp;<em>O barn af Hellas.</em>&nbsp;Samasta kynästä on myös <em><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6v%C3%A4en_marssi" target="_blank">Työväen marssi</a> (Käy eespäin väki voimakas...). </em>Jos ajan moniarvoisuus yllättää, niin ehkä säveltäjäkin: Johanneksenkirkon urkuri <em>Oskar Merikanto</em>.</p><p>Viidellä vänrikillä oli useita edelläkävijöitä. Ketään ei pidä nostaa jalustalle, mutta meidän suomalaisten on hyvä huomata, että laulamme Maamme-laulua suomeksi sanoilla, joissa heti ensi säkeessä nimeämme maamme Suomeksi. Näin viisi vänrikkiä oikeaksi oivalsivat. Heidän säkeidensä historia täyttää kahden vuoden kuluttua 150 vuotta. Siten vuosi 2017 ei ole vain itsenäisyytemme riemujuhla.</p><hr /><p><strong>Lähteitä ja lisätietoa:</strong></p><ul><li>Pekka Linnainen,&nbsp;<a href="http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236856-suomenkielinen-maamme-150-vuotta-sen-suomi100-hylkajaa">Suomenkielinen Maamme-laulu 150 vuotta</a>, Uusi Suomi 11.5.2017</li><li>Pekka Linnainen,&nbsp;<a href="http://pekkalinnainen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/236948-kierros-hietaniemessa-150-vuotiaan-suomenkielisen-maamme-laulun-kunniaksi">Kierros Hietaniemessä Maamme-laulun kunniaksi</a>, US 13.5.2017</li><li>Lea Laitinen,&nbsp;<a href="http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2008_84.pdf" target="_blank">Maamme &ndash; Meidän maa</a>, Virittäjä 2008</li><li>Lea Laitinen,&nbsp;<a href="http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2008_84liite.pdf" target="_blank">Maamme-laulun versioita: suomennoksia ja muunnelmia</a>, Virittäjä 2008</li><li>Soi sana kultainen, Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä, Yliopistopaino 1998</li><li>Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat, WSOY 1982</li><li>Matti Klinge, Suomen sinivalkoiset värit, Otava 1981</li><li><a href="http://estofennia.eu/?attachment_id=2387" target="_blank">Maamme 4 vuotta ennen Cajanderin versiota</a>, Suomen Raittiuden Lehti 1.12.1885</li><li><a href="http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/100342/J.L.Runebergin_Vanrikki_Stooli.pdf?sequence=1" target="_blank"><strong>Vänrikki Stoolin Tarinat</strong>, runoilijan luvan saanut suomennos</a>, kustantaja J. Krohn 1867</li><li><a href="http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/112643?page=11" target="_blank">Runebergin Vänrikki Stoolin Tarinat</a>, Kirjallinen Kuukauslehti 1.4.1867</li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kahden vuoden kuluttua vietämme itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa. Samana vuonna täyttävät 150 vuotta suomenkieliset säkeet: ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Näiden vakiintunut muoto on peräisin ”viiden vänrikin” runoilijaryhmän kynästä vuodelta 1867.

Muutamia vuosia sitten satuin ystävälliseen väittelyyn siitä, onko Suomella vai Virolla suurempi oikeus Fredrik Paciuksen säveltämään kansallislauluun. Tuttavani oletti, että virolaiset ottivat sen omakseen jo useita vuosia ennen suomalaisia, koska he käänsivät sen äidinkielelleen ensin.

Vironkielinen ”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm” esitettiin ensi kerran vuonna 1869 Tartossa vietetyillä Viron ensimmäisillä laulujuhlilla. Hymninsä syntyhetken tietävät kaikki laulavat virolaiset ja hehän laulavat kaikki, sain kuulla. Vironkielisen tekstin riimitti laulujuhlien organisaattori Johann Voldemar Jannsen.

Hänen tyttärensä Lydia Koidula käänsi ohjelmaan myös Karl Collanin säveltämän Savolaisen laulun (Mu meeles seisab alati). Monet arvovaltaiset nykylähteet merkitsevät senkin isä-Jannsenin nimiin. Koidulan teoksiin sen luki kuitenkin jo Juhan Kunderin laulukokoelma "Eesti wanemad laulikud" vuodelta 1880, kuten myös Aino Kallas runoilijattaren elamänkerrassa Tähdenlento (1915, laajennettu 1935).

Omaksuivatko virolaiset kansallislaulunsa ennen suomalaisia?

Kyllähän mekin olemme oppineet Maamme-laulun syntyhetken. Fredrik Paciuksen sävelmä esitettiin ensi kerran ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlassa Kumtähden kentällä vuonna 1848. Ylioppilaskunta marssi iltapäivällä nykyiseen Helsingin Toukolaan sotilassoittokuntien tahdittamana. Kuorona oli Paciuksen perustama Akademiska Sångföreningen, joka ensi kerran kajautti laulun hyvinkin jo Pitkälläsillalla.

Matti Klinge on kuvannut, kuinka osaavasti järjestäjät etäännyttivät juhlasta Euroopan hullun vuoden kumousmielen ja kanavoivat sen maiseman romantisointiin. Ylioppilaskunta oli tilannut sävelmän Fredrik Paciukselta nimenomaan Flora-juhlaan, jonka vietto oli vapautettu 12 vuoden pannasta. Ajankäyttönsä perusteella säveltäjä ei vaikuta pohtineen poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta. Sävellystyöhön ja kuoronsa harjoittamiseen hän varasi kaksi päivää ja toiset kaksi sovittamiseen torvisoittokunnalle.

Kumtähden kentällä laulettiin ruotsiksi, keskeytti tuttavani, eikä sitä laulua, jota suomalaiset nyt laulavat. Totesin, että meillä on vain tapana lukea Maamme-laulun historia vuoden 1848 Flora-juhlasta, jossa Paciuksen sävelmä nousi suosioon. Virallistavan panoksensa antoi myös kansallisrunoilija J.L. Runeberg itse, joka liitti nuotit saman vuoden syksyllä julkaistuun Vänrikki Stoolin tarinoiden ensipainokseen.

Käännettiinko Maamme-laulu suomeksi vasta vuonna 1889?

Runeberg oli kirjoittanut Vårt land -runon jo kaksi vuotta aiemmin, kevätkesällä 1846. Runoilija ajatteli sen nimenomaan sävellettäväksi, ja ennen seuraavaa uutta vuotta versiota olikin jo kolme.  Ensimmäisen sävellyksen laati August Engelberg heti kesällä ja seuraavan Fredrik August Ehrström syksyllä. Kolmas oli Runebergin oma sävellys, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa 3. joulukuuta 1846.

Tuo on kaikki ruotsinkielisen laulun historiaa, jatkui väittelymme. Tuttavani otti hyllystään lauluvihkon, jossa kiistattomasti todistettiin: ”suomennos Paavo Cajander, 1889”. En voinut moittia häntä, sillä oletin tietäväni merkinnän taustan. Mainittuna vuonna valmistui Kansanvalistusseuran kustantama ja Paavo Cajanderin toimittama Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos. Siitä julkaistiin myös pitkävaikutteinen koulupainos, joka kului vielä minunkin käsissäni tamperelaisessa oppikoulussa. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Cajanderia suomentajaksi: vasta vuoden 1899 yhdestoista painos – koko kirja – julkaistiin hänen nimissään.

Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. Virittäjässä on julkaistu Lea Laitisen mielenkiintoinen kokoelma eri versioista. Nykyisin laulettavat ensimmäinen ja viimeinen säkeistö saivat vakiintuneen suomenkielisen muotonsa vuonna 1867. Paavo Cajander teki Vänrikki Stoolin tarinoihin lukuisia parannuksia ja yritti samaa myös näissä kahdessa kansan mieleen vakiintuneessa säkeistössä. Esimerkiksi alkusäkeen hän muutti vuonna 1889 muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Vuonna 1901 Cajander joutui taipumaan ja palauttamaan säkeistöt alkuperäiseen vuoden 1867 muotoon.

Vain yksi kirjain on muuttunut 150 vuodessa

Yksi huomaamaton muutos on toki tapahtunut. Kotimaamme ei ole enää ”pohjainen”, vaan pohjoinen. Tämä sana sisältyi Suomen Sotilas -lehdessä vuonna 1920 julkaistuun Valter Juvan sovitteluehdotukseen. Muutoin tämä Viipurin kirjastonhoitaja muistetaan varsinkin laulurunosta "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu". Hän oli samaa pohjoispohjalaista sukua kuin veljenpojanpoikansa arkkipiispa Mikko Juva. Nykymuoto oli toki esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi Suomen Raittiuden Lehdessä 1885. Sekin ennen Cajanderia.

Suomeksi ja viroksi laulettavat kansallishymnit ovat lähes ikätovereita. Tähän päädyimme sopuisasti tuttavani kanssa. Ero on kuitenkin siinä, että virolaiset tietävät äidinkielisten sanojen kirjoittajan ja voivat kunnioittaa häntä. Itse asiassa suomalaisilla ei ole kirjoittajaan yksiselitteistä vastaustakaan.

Maamme-laulun vakiintuneet hymnisäkeistöt julkaistiin vuonna 1867 osana Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäistä kokonaissuomennosta. Kyseessä oli yhteissuomennos, josta vastasi ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä. Vuosina 1867–70 julkaistujen runovihkojen kustantajana toimi Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), virolaisten hyvin tunteman kirjailijan Aino Kallaksen isä.  Muut vänrikit olivat Bernhard Fredrik Godenhjelm, Aleksanteri Rahkonen, Kaarlo Slöör (kirjailijanimi Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

Riimejä verraten Aleksanteri Rahkosen kaksi vuotta varhaisempi itsenäinen käännös vaikuttaa ohjanneen lopputulosta. Rahkosen nimeä harva enää muistaa, mutta yksi hänen runoistaan tuli vielä takavuosina koululaisille tutuksi. Kyseessä on Erkki Melartinin säveltämä Miks leivo lennät Suomehen. Yhtä tutuksi tuli Tuokon suomentama Laps Suomen, alkuaan Zacharias Topeliuksen romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä O barn af Hellas. Samasta kynästä on myös Työväen marssi (Käy eespäin väki voimakas...). Jos ajan moniarvoisuus yllättää, niin ehkä säveltäjäkin: Johanneksenkirkon urkuri Oskar Merikanto.

Viidellä vänrikillä oli useita edelläkävijöitä. Ketään ei pidä nostaa jalustalle, mutta meidän suomalaisten on hyvä huomata, että laulamme Maamme-laulua suomeksi sanoilla, joissa heti ensi säkeessä nimeämme maamme Suomeksi. Näin viisi vänrikkiä oikeaksi oivalsivat. Heidän säkeidensä historia täyttää kahden vuoden kuluttua 150 vuotta. Siten vuosi 2017 ei ole vain itsenäisyytemme riemujuhla.


Lähteitä ja lisätietoa:

]]>
10 http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/195104-suomenkielisen-maamme-laulun-riemujuhla-lahestyy-vai-lahestyyko#comments Kulttuuri Historia Kansallispäivä Kotimainen musiikki Suomen historia Viro Wed, 13 May 2015 09:28:56 +0000 Pekka Linnainen http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/195104-suomenkielisen-maamme-laulun-riemujuhla-lahestyy-vai-lahestyyko
Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki 2016 haussa! http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/191084-suomalais-ugrilainen-kulttuuripaakaupunki-2016-haussa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Nyt voivat suomalais-ugrilaisten alueiden kaupungit ja kylät ottaa osaa kilpailuun vuoden 2016 suomalais-ugrilaisen kulttuurikaupungin arvonimestä. Tarkemmat ohjeet löytyvät MAFUNin sivuilta. Hakea pitää 31.5. mennessä:</p><p><br /><a href="http://www.uralic.org/news/press-release-finno-ugric-capital-of-culture-2016-programme-announced" title="http://www.uralic.org/news/press-release-finno-ugric-capital-of-culture-2016-programme-announced">http://www.uralic.org/news/press-release-finno-ugric-capital-of-culture-...</a></p><p><br /><a href="http://www.mafun.mol-rm.ru/index.php/en/capitals-of-culture" title="http://www.mafun.mol-rm.ru/index.php/en/capitals-of-culture">http://www.mafun.mol-rm.ru/index.php/en/capitals-of-culture</a></p><p>Tätä loistavaa ideaa suomalais-ugrilaisesta kulttuuripääkaupunkikilpailusta alettiin viritellä jo vuonna 2011 MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten nuorten liitto) tapaamisissa. Idean isä on virolaisen U-Pööre-järjestön puheenjohtaja Oliver Loode. Tämä kilpailu on yksi osoitus siitä, miten MAFUN on järjestönä päässyt viime vuosina toteuttamaan sitä, mitä varten se on olemassa.</p><p><br />Vuonna 2013 ajatuksen toteuttaminen alkoi konkreettisesti. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalais-ugrilaiset kylät ja kaupungit (eivät tasavaltojen ja Venäjän federaation subjektien pääkaupungit, kuten Helsinki tai Saransk). Tuomaristo kiinnittää huomiota perinteisen elintavan ja perinteiden vaalimiseen.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>I BYGI</p><p><br />Ensimmäisenä vuonna kilpailuun ilmoittautui kahdeksan kandidaattia: Kazymin kylä Belojarskin piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Kyšikin kylä Hanti-Mansian piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Russkinskajan kylä Surgutin piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Semilejn kylä Kotškurovin piirikunnasta Mordvasta, Ybin kylä Syktyvdinin piirikunnasta Komista, &nbsp;Veskelyksen kylä Karjalan tasavallasta, Viron Setumaan Obinitsa sekä Bygi.&nbsp;<br />Toiselle kierrokselle pääsivät kolme viimeksi mainittua, jotka kutsuttiin esiintymään Viron suurlähetystöön Moskovaan. Oliver Looden mukaan udmurttien voiton takasi hyvin viimeistelty musiikki- ja tanssiesitys.</p><p><br />Ensimmäinen suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki vuonna 2014 oli siis Bygi Šarkanin piirikunnasta, 55 km Iževskistä koilliseen. Tästä pienestä udmurttikylästä tiedettiin ennen vuotta 2014 tuskin mitään ainakaan Udmurtian ulkopuolella. Netissä Bygistä oli venäjäksikin hyvin vähän materiaalia, mutta englanniksi ei lainkaan.</p><p><br />Tämä vireä kylä on jo yli 400 vuotta vanha. Se koostuu 182 talosta ja 630 asukkaasta, joista 98% on udmurtteja. Lapset puhuvat udmurttia. Kylässä on paitsi peruspalvelut, koulut ja lastentarhat, myös vilkasta kulttuuritoimintaa. Siellä on kirjasto ja kulttuurikeskus, jossa toimii kerhoja ja teatteri.&nbsp;</p><p><br />II OBINITSA<br />Tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on Setomaan Obinitsa Virossa. Vuoden monipuolisissa tapahtumissa korostuu yleinen suomalais-ugrilaisuus setukaiskulttuurin ohella:</p><p><a href="http://obinitsa.net/koti-3/" title="http://obinitsa.net/koti-3/">http://obinitsa.net/koti-3/</a></p><p>Ensi kesänä julistetaan vuoden 2016 pääkaupunki. Veskelys ja Vuokkiniemi ovat osallistuneet kilpailuun. Kenties suomalainenkin kylä saa joskus tämän kansainvälisen kunnian.</p><p>Bygista:<br /><a href="http://pavel-vahrushev.livejournal.com/1100.html" title="http://pavel-vahrushev.livejournal.com/1100.html">http://pavel-vahrushev.livejournal.com/1100.html</a></p><p><br /><a href="http://www.fennougria.ee/index.php?id=29198" title="http://www.fennougria.ee/index.php?id=29198">http://www.fennougria.ee/index.php?id=29198</a></p><p>Udmurtian Staryje Bygin kylästä suomalais-ugrilainen pääkaupunki. Karjalan Sanomat 8.8.2013</p><p>Suomalais-ugrilaiset nuoret koolle Helsinkiin. Karjalan Sanomat 2.8.2013</p><p>Veskelyksen kylä pyrkii kulttuuripääkaupungiksi. Karjalan Sanomat 17.7.2013&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nyt voivat suomalais-ugrilaisten alueiden kaupungit ja kylät ottaa osaa kilpailuun vuoden 2016 suomalais-ugrilaisen kulttuurikaupungin arvonimestä. Tarkemmat ohjeet löytyvät MAFUNin sivuilta. Hakea pitää 31.5. mennessä:


http://www.uralic.org/news/press-release-finno-ugric-capital-of-culture-2016-programme-announced


http://www.mafun.mol-rm.ru/index.php/en/capitals-of-culture

Tätä loistavaa ideaa suomalais-ugrilaisesta kulttuuripääkaupunkikilpailusta alettiin viritellä jo vuonna 2011 MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten nuorten liitto) tapaamisissa. Idean isä on virolaisen U-Pööre-järjestön puheenjohtaja Oliver Loode. Tämä kilpailu on yksi osoitus siitä, miten MAFUN on järjestönä päässyt viime vuosina toteuttamaan sitä, mitä varten se on olemassa.


Vuonna 2013 ajatuksen toteuttaminen alkoi konkreettisesti. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalais-ugrilaiset kylät ja kaupungit (eivät tasavaltojen ja Venäjän federaation subjektien pääkaupungit, kuten Helsinki tai Saransk). Tuomaristo kiinnittää huomiota perinteisen elintavan ja perinteiden vaalimiseen. 

 

I BYGI


Ensimmäisenä vuonna kilpailuun ilmoittautui kahdeksan kandidaattia: Kazymin kylä Belojarskin piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Kyšikin kylä Hanti-Mansian piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Russkinskajan kylä Surgutin piirikunnasta Hanti-Mansiasta, Semilejn kylä Kotškurovin piirikunnasta Mordvasta, Ybin kylä Syktyvdinin piirikunnasta Komista,  Veskelyksen kylä Karjalan tasavallasta, Viron Setumaan Obinitsa sekä Bygi. 
Toiselle kierrokselle pääsivät kolme viimeksi mainittua, jotka kutsuttiin esiintymään Viron suurlähetystöön Moskovaan. Oliver Looden mukaan udmurttien voiton takasi hyvin viimeistelty musiikki- ja tanssiesitys.


Ensimmäinen suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki vuonna 2014 oli siis Bygi Šarkanin piirikunnasta, 55 km Iževskistä koilliseen. Tästä pienestä udmurttikylästä tiedettiin ennen vuotta 2014 tuskin mitään ainakaan Udmurtian ulkopuolella. Netissä Bygistä oli venäjäksikin hyvin vähän materiaalia, mutta englanniksi ei lainkaan.


Tämä vireä kylä on jo yli 400 vuotta vanha. Se koostuu 182 talosta ja 630 asukkaasta, joista 98% on udmurtteja. Lapset puhuvat udmurttia. Kylässä on paitsi peruspalvelut, koulut ja lastentarhat, myös vilkasta kulttuuritoimintaa. Siellä on kirjasto ja kulttuurikeskus, jossa toimii kerhoja ja teatteri. 


II OBINITSA
Tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on Setomaan Obinitsa Virossa. Vuoden monipuolisissa tapahtumissa korostuu yleinen suomalais-ugrilaisuus setukaiskulttuurin ohella:

http://obinitsa.net/koti-3/

Ensi kesänä julistetaan vuoden 2016 pääkaupunki. Veskelys ja Vuokkiniemi ovat osallistuneet kilpailuun. Kenties suomalainenkin kylä saa joskus tämän kansainvälisen kunnian.

Bygista:
http://pavel-vahrushev.livejournal.com/1100.html


http://www.fennougria.ee/index.php?id=29198

Udmurtian Staryje Bygin kylästä suomalais-ugrilainen pääkaupunki. Karjalan Sanomat 8.8.2013

Suomalais-ugrilaiset nuoret koolle Helsinkiin. Karjalan Sanomat 2.8.2013

Veskelyksen kylä pyrkii kulttuuripääkaupungiksi. Karjalan Sanomat 17.7.2013 

]]>
2 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/191084-suomalais-ugrilainen-kulttuuripaakaupunki-2016-haussa#comments Kulttuuri Bygi Obinitsa Suomalais-ugrilaiset kansat Udmurtit Viro Thu, 26 Mar 2015 22:56:09 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/191084-suomalais-ugrilainen-kulttuuripaakaupunki-2016-haussa
Kilisee, kilisee kulkunen - tai oikeammin aisakello http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/182987-kilisee-kilisee-kulkunen-tai-oikeammin-aisakello <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Mikähän lienee meille suomalaisille tunnetuin virolainen sävelmä? Ensimmäiseksi vastaukseksi olen yleensä saanut&nbsp;<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Saarenmaan_valssi" target="_blank"><em>Saarenmaan valssin</em></a>. Hajaääniä on kerännyt <a href="http://youtu.be/LEi35N6gLsQ" target="_blank"><em>Äidin sydän</em></a> (Ema süda) ja joskus jopa <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Aaro_Jalkanen" target="_blank">Kallavesj</a> </em>(Üksinda). Oman aikansa suosikki oli <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Everybody" target="_blank"><em>Everybody</em></a>, viisuvoittaja vuodelta 2001. Kaikki nämä voivat olla jotenkin tuttuja 70-vuotiaille, vaan tuskin 7-vuotiaille. Joululauluilla sen sijaan ei ole ikäkynnyksiä.</p><p>Arvelen, että oikea vastaus on <a href="http://youtu.be/gqSMHKwR4xs" target="_blank"><em>Kilisee, kilisee kulkunen</em></a> (<a href="http://youtu.be/u_WvPfOEyoI" target="_blank">Tiliseb, tiliseb aisakell</a>). Laulu tunnetaan, mutta harvemmin tiedetään, että kyseessä on virolainen sävellys, jonka riimitys on lähes suora käännös viron kielestä. Alkuperääkin saatetaan epäillä ja pitää sitä versiona amerikkalaisesta <em>Kulkuset</em>-laulusta.</p><p><strong>Viron itsenäisyys jatkui oppikoulun laulukirjassa</strong></p><p>Vuonna 1982 tietoteos <em>Taas kaikki kauniit muistot</em> avasi ansiokkaasti Suomen yleisimpien joululaulujen taustoja. Kirjan koostaja <em>Reijo Pajamo</em> valitti kuitenkin alkusanoissaan, että Kilisee, kilisee kulkunen oli jouduttu jättämään pois. Käytössä ei ollut tarkkoja tietoja tekijöistä ja tekstien alkumuodoista.</p><p>Virolainen alkuperä tuli minulle vaivihkaa esiin jo koulupoikana. Tampereen lyseossa oli käytössä <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_Pesonen" target="_blank"><em>Olavi Pesosen</em></a>&nbsp;<em>Laulukirja</em>, jonka Kouluhallitus oli vahvistanut oppikouluille 11.8.1965. Muistan ihmetelleeni ja kysyneeni, miksi Kilisee, kilisee kulkunen ei ollut kirjan alussa, muiden tuttujen joululaulujen joukossa, vaan jonkin ukrainalaisen kansanlaulun edellä. Alkuperäiset, etunimettömät tekijät eivät sanoneet mitään. Nuottien yläkulmassa oli nimi&nbsp;<em>L. Virkhaus</em>&nbsp;ja alareunassa&nbsp;<em>J. Oro,</em>&nbsp;suomentajana&nbsp;<em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Aukusti_Simojoki" target="_blank">Aukusti Simojoki</a>.</em>&nbsp;</p><p>Sisällysluettelo paljasti, että Kilisee, kilisee kulkunen kuului osioon Maailma ja viiden virolaisen laulun ryhmään. Muita olivat&nbsp;<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Pacius" target="_blank"><em>Fredrik Paciuksen</em></a> säveltämä itsenäisen Viron kansallislaulu&nbsp;<em><a href="http://youtu.be/yS_IHqUOMrs" target="_blank">Mu isamaa, mu õnn ja rõõm</a>,</em>&nbsp;kaksi&nbsp;<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Korpilahti" target="_blank"><em>Martti Korpilahden</em></a> kääntämää kansanlaulua sekä&nbsp;<a href="http://et.wikipedia.org/wiki/Karl_August_Hermann" target="_blank"><em>Karl August Hermannin</em></a>&nbsp;isänmaallinen kuorolaulu <em>Kaunis olet, synnyinmaa </em>(<a href="https://youtu.be/St1rv5Lin2s" target="_blank">Mingem üles mägedele</a>). Hymni oli viroksi, muut suomeksi.</p><p>Näin oli Suomessa ja valtion oppikoulussa, vaikka Viroa oli miehitetty yli 20 vuotta.&nbsp;Tosin Olavi Pesonen oli itse Kouluhallituksen musiikinopetuksen ylitarkastaja, aina eläkkeelle jäämiseensä vuonna 1972.</p><p><strong>Rekiajelulla helkkää aisakello ja syystä</strong></p><p>Nykyään kulkunen taitaa kilistä lähinnä tonttulakin kärjessä. Kulkusista kirjoitetut joululaulut kertovat yleensä aivan muusta. Virolaislaulu sen sanoo: aisakello helkkää talvisella hevosajelulla.</p><p>Kellojen ääni toi matkantekoon juhlavuutta, mutta myös turvallisuutta kulkuväylille. Kilkatus oli merkkinä muille kulkijoille pimeässä kiitävästä hevosesta. Toisaalta sillä myös peloteltiin petoeläimiä.</p><p>Vanhin suosittu joululaulu rekiajelusta lienee kiistatta <a href="http://youtu.be/z-Y8NEo6r_8" target="_blank"><em>Kulkuset</em></a> (Jingle Bells), jonka amerikkalainen <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Pierpont" target="_blank"><em>James Pierpont</em></a> sävelsi ja kirjoitti jo vuonna 1857. Hän sijoitti rekeä vetämään yhden hevosen, jonka nimimerkki <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_(sanoittaja)" target="_blank"><em>Kullervo</em></a> eli <em>Tapio Lahtinen</em> tarkensi liinakoksi 1948. Kullervo riimitti suomeksi myös <em>Valkean joulun</em>.</p><p>Suomalaisessa lauluperinteessä, ennen kansainvälisyyttä, aihepiirin vanhin lienee <a href="https://youtu.be/rgakrKSdJzc" target="_blank"><em>Joulukirkkoon</em></a> eli Kello löi jo viisi, jonka tuottelias lauluntekijä <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Immi_Hell%C3%A9n" target="_blank"><em>Immi Hellén</em></a> runoili vuonna 1898. &nbsp;&quot;Aisakello helkkää, loistaa tähdet kuu...&rdquo; Runon sävelsi kolmetoista vuotta myöhemmin <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Berndt_Sarlin" target="_blank"><em>Berndt Sarlin</em></a> salanimellä <em>R. Raala. </em>Teksti säilyi muuttamattomana, vaikkakin rekiajelu päättyy virstan päähän kirkosta. <a href="http://fi.wikisource.org/wiki/Joulukirkkoon_%28Hell%C3%A9n%29" target="_blank">Runo</a> vie sisäänkin.</p><p><strong>Yhdysvalloissa yhdellä hevosella, Venäjällä kolmella</strong></p><p>Musiikillisten rekiajelujen suoranainen merkkivuosi on 1934, jolloin hangilla kohtasivat Yhdysvallat, Venäjä ja Viro. Amerikan anti oli <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Felix_Bernard" target="_blank"><em>Felix Bernardin</em></a> säveltämä <a href="http://youtu.be/TSzfsRGqxAs" target="_blank"><em>Talven ihmemaa</em></a> (Winter Wonderland).</p><p>&rdquo;Taakse jää laita pellon, helinää aisakellon&hellip;&rdquo; Nämä suomalaiset sanat tosin saatiin vasta vuonna 1960, kun nimimerkki <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sauvo_Puhtila" target="_blank"><em>Saukki</em></a> eli äskettäin edesmennyt <em>Sauvo Puhtila</em> tarttui toimeen.</p><p>Venäläistä rekeä vetää kolmivaljakko, niin myös <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Prokofjev" target="_blank"><em>Sergei Prokofjevin</em></a>&nbsp;<em><a href="http://youtu.be/7GUzJ7fQBtg" target="_blank">Troikassa</a></em>. Alkuaan hän sävelsi sen musiikiksi elokuvaan <em><a href="https://youtu.be/Nbb539QZZXo?t=45m40s" target="_blank">Luutnantti Kiže</a> </em>(1934) &ndash; ja itse asiassa juomalauluksi. Tätä on vaikea uskoa, kun kuuntelee teoksen talvisia konserttiversioita. Sävelmä löysi tien myös suomalaiseksi joululauluksi, tosin hiukan erikoisesti. Kulkusten kilinä ei kerro rekiajelusta, vaan <em><a href="http://youtu.be/5PkaX-tzTI0" target="_blank">Nalle-vaarin joulusta</a> </em>(1960).</p><p><strong>Säveltäjän tie Tartosta Teksasiin</strong></p><p><a href="http://www.tmm.ee/" target="_blank">Viron teatteri- ja musiikkimuseon</a> arkistoiman nuottilehden yläkulmassa on merkintä <em>&rdquo;LV 6. dets. 34&rdquo;</em>.</p><p>Päiväys kertoo, että <em>Tiliseb, tiliseb aisakell </em>tuli valmiiksi 17-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Nuori oli myös säveltäjä <a href="http://www.vabaeestisona.com/index.php/kunst/904-leonhard-virkhausi-100-suenniaastapaeeva-kontsert-tartus.html" target="_blank"><em>Leo Virkhaus</em></a>, 24-vuotias Tarton musiikkikorkeakoulun opiskelija. Hänen isoisänsä oli Viron torvisoittokuntien isäksi kutsuttu <em><a href="http://et.wikipedia.org/wiki/David_Otto_Wirkhaus" target="_blank">David Otto Wirkhaus</a>,</em> kuuluisan muusikkosuvun patriarkka.</p><p>Leo eli virallisemmin Leonhard Virkhaus pakeni perheineen Virosta syyskuussa 1944. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Saksassa <em>Detmoldin</em> ja <em>Augustdorfin</em> pakolaisleireillä. Sielläkin hän johti kuoroja ja soittokuntia, kunnes sai tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin. Työpaikka bostonilaisessa <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Aeolian-Skinner" target="_blank">urkutehtaassa</a> suuntasi uraa, mistä johtuen monipuolinen Leo Virkhaus mainitaan usein nimenomaan urkumuusikkona.</p><p>Eläkkeelle jäätyään Virkhaus johti vielä teksasilaisen <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Texas_A%26M_University" target="_blank">A&amp;M-yliopiston</a> orkesteria, jonka kanssa hän palasi teoksessa <em>Winter Scenes</em>&nbsp;myös kuuluisan joululaulunsa teemoihin. Leo Virkhaus kuoli helmikuussa 1984 ja hänet haudattiin New Yorkin osavaltion Valhallassa sijaitsevalle <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Kensico_Cemetery" target="_blank">Kensicon hautausmaalle</a>.</p><p><strong>Runot jäivät, kansanvihollinen kadotettiin</strong></p><p>Tiliseb, tiliseb aisakell oli alkuaan lasten jouluruno, kuten Immi Hellénin Joulukirkkoon, jopa nimeltään samankaltainen: <em>Jõuluteel </em>(Joulutiellä). Riimittäjä oli Hiidenmaalla syntynyt opettaja <a href="http://et.wikipedia.org/wiki/Julius_Oengo" target="_blank"><em>Julius Oengo</em></a>, joka myöhemmin käytti salanimeä <em>Oro</em>, niin myös laulun yhteydessä. Jõuluteel oli avausruno <a href="http://et.wikipedia.org/wiki/Laste_R%C3%B5%C3%B5m" target="_blank"><em>Laste Rõõm</em></a> (Lasten ilo) -lehden ensi numerossa jouluna 1921. Oengosta tuli sittemmin lehden toimittaja.</p><p>Tuottelias Julius Oengo kirjoitti satoja runoja, joista nelisenkymmentä on sävelletty. Päätyönään hän oli kuitenkin <a href="http://et.wikipedia.org/wiki/Vasalemma_m%C3%B5is" target="_blank">Vasalemman koulun</a> opettaja ja kyläkirjaston hoitaja. Oengon tunnettu elämäntarina päättyi elokuussa 1941, kun puna-armeija kolkutti koulun oveen. Kerrotaan, että hän ehti vain heittää avaimet vaimolleen. Tiettävästi Julius Oengo teloitettiin kansanvihollisena kaksi päivää myöhemmin.</p><p>Oron runot ja laulut jäivät siltikin miehitetyn Viron koulukirjoihin, vaikka tekijästä tyystiin vaiettiin. Siksi oikeudetkin jäivät valvomatta ja Kilisee, kilisee kulkunen levisi virolaislähteiden mukaan omatoimisesti vähintään 70 maahan, usein kansanlauluna. Suomen Teoston tiedot olivat tiettävästi aina kunnossa.</p><p><strong>Koulujen kautta suomalaiseen jouluun</strong></p><p>Laulun suomentaja&nbsp;Aukusti Simojoki&nbsp;oli ahkera kääntäjä, mutta myös Kouvolan yhteislyseon rehtori. Ehkä Kilisee, kilisee kulkunen levisikin juuri koulujen laulutunneilta ja joulujuhlista. Olavi Pesonen sisällytti sen nuotteineen vuonna 1938 ilmestyneeseen Laulukirjaan, josta aikaa myöten otettiin 61 painosta, minunkin omani. Alkuperäisiin 360 lauluun sisältyi myös Pesosen oma, Virossakin tunnettu <a href="http://youtu.be/l4RmWm9RHoU" target="_blank"><em>Talvihalla</em></a>.</p><p>Aisakellojen kilke ja kalke ei päättynyt sotavuosiin. Vielä 1950-luvulla saimme Suomeen kaksi <em>Rekiretkeä</em>, todellakin aivan samalla nimellä. <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_K%C3%A4rki" target="_blank">Toivo Kärjen</a> </em>ja <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Reino_Helismaa" target="_blank"><em>Reino Helismaan</em></a> <a href="http://youtu.be/Ebf_sJqyZtw" target="_blank">Rekiretk</a>i vuodelta 1951 alkaa: &rdquo;Nosta orhi jalkaa,&nbsp;rekiretki alkaa,&nbsp;helkkää tiu&rsquo;ut pienet, iloiset.&rdquo;&nbsp;Saukin vuonna 1959 sanoittama <a href="http://youtu.be/Xw0O3c3Gy38" target="_blank">Rekiretki</a> on myös tutunoloinen: &rdquo;On kaunis hohde hankien, juoksee jalakset näin. Retki metsätietä vie kotitanhuaa päin. On eessä Virma-hevonen, hiljaa kulkuset soi. Reessä vällyn alla kylmä ei tulla nyt voi...&rdquo;</p><p>Jälkimmäisen Rekiretken nimeä selittänee suora käännös. Kyseessähän on <em><a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Leroy_Anderson" target="_blank">Leroy Andersonin</a> </em>vuonna 1948 säveltämä <a href="http://youtu.be/vwHEqx_3BYE" target="_blank"><em>Sleigh Ride</em></a>. Alkuperästä huolimatta Saukin sanoista vaistoaa Immi Hellénin kosketuksen.</p><p>Ehkä juuri Liisi ja Juhani ovat paluutiellä karhuntaljan lämmittäessä ja&nbsp;aisakellon helkkyessä?</p><p><strong>Hyvää Joulua!&nbsp;</strong><strong>Häid Jõulupühi!</strong></p><hr /><p><strong>Laajempi kirjoitus:</strong></p><ul><li>Pekka Linnainen, <a href="http://estofennia.eu/kilisee-kulkunen-virolainen-joululaulu/">Kilisee, kilisee kulkunen &ndash; jonka virolaisuus unohtui</a>, Estofennia 22.12.2017</li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mikähän lienee meille suomalaisille tunnetuin virolainen sävelmä? Ensimmäiseksi vastaukseksi olen yleensä saanut Saarenmaan valssin. Hajaääniä on kerännyt Äidin sydän (Ema süda) ja joskus jopa Kallavesj (Üksinda). Oman aikansa suosikki oli Everybody, viisuvoittaja vuodelta 2001. Kaikki nämä voivat olla jotenkin tuttuja 70-vuotiaille, vaan tuskin 7-vuotiaille. Joululauluilla sen sijaan ei ole ikäkynnyksiä.

Arvelen, että oikea vastaus on Kilisee, kilisee kulkunen (Tiliseb, tiliseb aisakell). Laulu tunnetaan, mutta harvemmin tiedetään, että kyseessä on virolainen sävellys, jonka riimitys on lähes suora käännös viron kielestä. Alkuperääkin saatetaan epäillä ja pitää sitä versiona amerikkalaisesta Kulkuset-laulusta.

Viron itsenäisyys jatkui oppikoulun laulukirjassa

Vuonna 1982 tietoteos Taas kaikki kauniit muistot avasi ansiokkaasti Suomen yleisimpien joululaulujen taustoja. Kirjan koostaja Reijo Pajamo valitti kuitenkin alkusanoissaan, että Kilisee, kilisee kulkunen oli jouduttu jättämään pois. Käytössä ei ollut tarkkoja tietoja tekijöistä ja tekstien alkumuodoista.

Virolainen alkuperä tuli minulle vaivihkaa esiin jo koulupoikana. Tampereen lyseossa oli käytössä Olavi Pesosen Laulukirja, jonka Kouluhallitus oli vahvistanut oppikouluille 11.8.1965. Muistan ihmetelleeni ja kysyneeni, miksi Kilisee, kilisee kulkunen ei ollut kirjan alussa, muiden tuttujen joululaulujen joukossa, vaan jonkin ukrainalaisen kansanlaulun edellä. Alkuperäiset, etunimettömät tekijät eivät sanoneet mitään. Nuottien yläkulmassa oli nimi L. Virkhaus ja alareunassa J. Oro, suomentajana Aukusti Simojoki. 

Sisällysluettelo paljasti, että Kilisee, kilisee kulkunen kuului osioon Maailma ja viiden virolaisen laulun ryhmään. Muita olivat Fredrik Paciuksen säveltämä itsenäisen Viron kansallislaulu Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kaksi Martti Korpilahden kääntämää kansanlaulua sekä Karl August Hermannin isänmaallinen kuorolaulu Kaunis olet, synnyinmaa (Mingem üles mägedele). Hymni oli viroksi, muut suomeksi.

Näin oli Suomessa ja valtion oppikoulussa, vaikka Viroa oli miehitetty yli 20 vuotta. Tosin Olavi Pesonen oli itse Kouluhallituksen musiikinopetuksen ylitarkastaja, aina eläkkeelle jäämiseensä vuonna 1972.

Rekiajelulla helkkää aisakello ja syystä

Nykyään kulkunen taitaa kilistä lähinnä tonttulakin kärjessä. Kulkusista kirjoitetut joululaulut kertovat yleensä aivan muusta. Virolaislaulu sen sanoo: aisakello helkkää talvisella hevosajelulla.

Kellojen ääni toi matkantekoon juhlavuutta, mutta myös turvallisuutta kulkuväylille. Kilkatus oli merkkinä muille kulkijoille pimeässä kiitävästä hevosesta. Toisaalta sillä myös peloteltiin petoeläimiä.

Vanhin suosittu joululaulu rekiajelusta lienee kiistatta Kulkuset (Jingle Bells), jonka amerikkalainen James Pierpont sävelsi ja kirjoitti jo vuonna 1857. Hän sijoitti rekeä vetämään yhden hevosen, jonka nimimerkki Kullervo eli Tapio Lahtinen tarkensi liinakoksi 1948. Kullervo riimitti suomeksi myös Valkean joulun.

Suomalaisessa lauluperinteessä, ennen kansainvälisyyttä, aihepiirin vanhin lienee Joulukirkkoon eli Kello löi jo viisi, jonka tuottelias lauluntekijä Immi Hellén runoili vuonna 1898.  "Aisakello helkkää, loistaa tähdet kuu...” Runon sävelsi kolmetoista vuotta myöhemmin Berndt Sarlin salanimellä R. Raala. Teksti säilyi muuttamattomana, vaikkakin rekiajelu päättyy virstan päähän kirkosta. Runo vie sisäänkin.

Yhdysvalloissa yhdellä hevosella, Venäjällä kolmella

Musiikillisten rekiajelujen suoranainen merkkivuosi on 1934, jolloin hangilla kohtasivat Yhdysvallat, Venäjä ja Viro. Amerikan anti oli Felix Bernardin säveltämä Talven ihmemaa (Winter Wonderland).

”Taakse jää laita pellon, helinää aisakellon…” Nämä suomalaiset sanat tosin saatiin vasta vuonna 1960, kun nimimerkki Saukki eli äskettäin edesmennyt Sauvo Puhtila tarttui toimeen.

Venäläistä rekeä vetää kolmivaljakko, niin myös Sergei Prokofjevin Troikassa. Alkuaan hän sävelsi sen musiikiksi elokuvaan Luutnantti Kiže (1934) – ja itse asiassa juomalauluksi. Tätä on vaikea uskoa, kun kuuntelee teoksen talvisia konserttiversioita. Sävelmä löysi tien myös suomalaiseksi joululauluksi, tosin hiukan erikoisesti. Kulkusten kilinä ei kerro rekiajelusta, vaan Nalle-vaarin joulusta (1960).

Säveltäjän tie Tartosta Teksasiin

Viron teatteri- ja musiikkimuseon arkistoiman nuottilehden yläkulmassa on merkintä ”LV 6. dets. 34”.

Päiväys kertoo, että Tiliseb, tiliseb aisakell tuli valmiiksi 17-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Nuori oli myös säveltäjä Leo Virkhaus, 24-vuotias Tarton musiikkikorkeakoulun opiskelija. Hänen isoisänsä oli Viron torvisoittokuntien isäksi kutsuttu David Otto Wirkhaus, kuuluisan muusikkosuvun patriarkka.

Leo eli virallisemmin Leonhard Virkhaus pakeni perheineen Virosta syyskuussa 1944. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Saksassa Detmoldin ja Augustdorfin pakolaisleireillä. Sielläkin hän johti kuoroja ja soittokuntia, kunnes sai tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin. Työpaikka bostonilaisessa urkutehtaassa suuntasi uraa, mistä johtuen monipuolinen Leo Virkhaus mainitaan usein nimenomaan urkumuusikkona.

Eläkkeelle jäätyään Virkhaus johti vielä teksasilaisen A&M-yliopiston orkesteria, jonka kanssa hän palasi teoksessa Winter Scenes myös kuuluisan joululaulunsa teemoihin. Leo Virkhaus kuoli helmikuussa 1984 ja hänet haudattiin New Yorkin osavaltion Valhallassa sijaitsevalle Kensicon hautausmaalle.

Runot jäivät, kansanvihollinen kadotettiin

Tiliseb, tiliseb aisakell oli alkuaan lasten jouluruno, kuten Immi Hellénin Joulukirkkoon, jopa nimeltään samankaltainen: Jõuluteel (Joulutiellä). Riimittäjä oli Hiidenmaalla syntynyt opettaja Julius Oengo, joka myöhemmin käytti salanimeä Oro, niin myös laulun yhteydessä. Jõuluteel oli avausruno Laste Rõõm (Lasten ilo) -lehden ensi numerossa jouluna 1921. Oengosta tuli sittemmin lehden toimittaja.

Tuottelias Julius Oengo kirjoitti satoja runoja, joista nelisenkymmentä on sävelletty. Päätyönään hän oli kuitenkin Vasalemman koulun opettaja ja kyläkirjaston hoitaja. Oengon tunnettu elämäntarina päättyi elokuussa 1941, kun puna-armeija kolkutti koulun oveen. Kerrotaan, että hän ehti vain heittää avaimet vaimolleen. Tiettävästi Julius Oengo teloitettiin kansanvihollisena kaksi päivää myöhemmin.

Oron runot ja laulut jäivät siltikin miehitetyn Viron koulukirjoihin, vaikka tekijästä tyystiin vaiettiin. Siksi oikeudetkin jäivät valvomatta ja Kilisee, kilisee kulkunen levisi virolaislähteiden mukaan omatoimisesti vähintään 70 maahan, usein kansanlauluna. Suomen Teoston tiedot olivat tiettävästi aina kunnossa.

Koulujen kautta suomalaiseen jouluun

Laulun suomentaja Aukusti Simojoki oli ahkera kääntäjä, mutta myös Kouvolan yhteislyseon rehtori. Ehkä Kilisee, kilisee kulkunen levisikin juuri koulujen laulutunneilta ja joulujuhlista. Olavi Pesonen sisällytti sen nuotteineen vuonna 1938 ilmestyneeseen Laulukirjaan, josta aikaa myöten otettiin 61 painosta, minunkin omani. Alkuperäisiin 360 lauluun sisältyi myös Pesosen oma, Virossakin tunnettu Talvihalla.

Aisakellojen kilke ja kalke ei päättynyt sotavuosiin. Vielä 1950-luvulla saimme Suomeen kaksi Rekiretkeä, todellakin aivan samalla nimellä. Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Rekiretki vuodelta 1951 alkaa: ”Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa, helkkää tiu’ut pienet, iloiset.” Saukin vuonna 1959 sanoittama Rekiretki on myös tutunoloinen: ”On kaunis hohde hankien, juoksee jalakset näin. Retki metsätietä vie kotitanhuaa päin. On eessä Virma-hevonen, hiljaa kulkuset soi. Reessä vällyn alla kylmä ei tulla nyt voi...”

Jälkimmäisen Rekiretken nimeä selittänee suora käännös. Kyseessähän on Leroy Andersonin vuonna 1948 säveltämä Sleigh Ride. Alkuperästä huolimatta Saukin sanoista vaistoaa Immi Hellénin kosketuksen.

Ehkä juuri Liisi ja Juhani ovat paluutiellä karhuntaljan lämmittäessä ja aisakellon helkkyessä?

Hyvää Joulua! Häid Jõulupühi!


Laajempi kirjoitus:

]]>
0 http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/182987-kilisee-kilisee-kulkunen-tai-oikeammin-aisakello#comments Kulttuuri Joululaulut Lastenmusiikki Viro Wed, 24 Dec 2014 10:16:28 +0000 Pekka Linnainen http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/182987-kilisee-kilisee-kulkunen-tai-oikeammin-aisakello
Piirroselokuva laulamalla - udmurttitähdet esiintyvät Virossa 27.11. http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/180446-piirroselokuva-laulamalla-udmurttitahdet-esiintyvat-virossa-2711 <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p> </p><p>Niin Suomessa kuin Virossakin opiskelee joukko sukukansojemme edustajia idästä.</p><p>Viron kunniaksi on mainittava, että sinne on kansallisten aineiden jatko-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden helpompi saada tutkintoon tähtääviä pitkäaikaisia stipendejä kuin Suomeen.</p><p>Eräät heistä ovat varsin monilahjakkaita ja idearikkaita.</p><p>Tallinassa järjestettävän konsertin tuotto menee lyhentämättömänä ensimmäisen udmurttilaisen, (oletan udmurtinkielisen) piirroselokuvan tekemiseen. Elokuviahan on jo muutama nähty. Ei huono idea.</p><p>Konsertin tapahtumasivu:</p><p><a href="https://www.facebook.com/events/407894622691442/?pnref=story"><u>https://www.facebook.com/events/407894622691442/?pnref=story</u></a></p><p>Esiintyvän Marija Korepanovan laulusta ja perinteisen laulun esikuvasta esimerkki:</p><p><a href="<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed>.be"><u><object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8HYPERLINK?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8HYPERLINK?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object> &quot;<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>.be&quot;&amp;HYPERLINK &quot;<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/0eo3x5nc6h8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>.be&quot;feature=youtu.be</u></a></p><p><a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed><u>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAcHYPERLINK?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAcHYPERLINK?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object> &quot;https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object> &quot;https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/bIT889dxIAc?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></u></a></p><p>Nikolaj Anisimovin taannoinen hitti:</p><p><a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/DDs5K76D7v8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/DDs5K76D7v8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed><u>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/DDs5K76D7v8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/DDs5K76D7v8?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></u></a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

 

Niin Suomessa kuin Virossakin opiskelee joukko sukukansojemme edustajia idästä.

Viron kunniaksi on mainittava, että sinne on kansallisten aineiden jatko-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden helpompi saada tutkintoon tähtääviä pitkäaikaisia stipendejä kuin Suomeen.

Eräät heistä ovat varsin monilahjakkaita ja idearikkaita.

Tallinassa järjestettävän konsertin tuotto menee lyhentämättömänä ensimmäisen udmurttilaisen, (oletan udmurtinkielisen) piirroselokuvan tekemiseen. Elokuviahan on jo muutama nähty. Ei huono idea.

Konsertin tapahtumasivu:

https://www.facebook.com/events/407894622691442/?pnref=story

Esiintyvän Marija Korepanovan laulusta ja perinteisen laulun esikuvasta esimerkki:

http://www.youtube.com/watch?v=0eo3x5nc6h8HYPERLINK "http://www.youtube.com/watch?v=0eo3x5nc6h8&feature=youtu.be"&HYPERLINK "http://www.youtube.com/watch?v=0eo3x5nc6h8&feature=youtu.be"feature=youtu.be

https://www.youtube.com/watch?v=bIT889dxIAcHYPERLINK "https://www.youtube.com/watch?v=bIT889dxIAc&feature=player_embedded"&HYPERLINK "https://www.youtube.com/watch?v=bIT889dxIAc&feature=player_embedded"feature=player_embedded

Nikolaj Anisimovin taannoinen hitti:

https://www.youtube.com/watch?v=DDs5K76D7v8

]]>
1 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/180446-piirroselokuva-laulamalla-udmurttitahdet-esiintyvat-virossa-2711#comments Kulttuuri Udmurtia Udmurttilainen musiikki Viro Thu, 20 Nov 2014 19:40:21 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/180446-piirroselokuva-laulamalla-udmurttitahdet-esiintyvat-virossa-2711
Huvimatka historiaan Hietaniemessä http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/177198-huvimatka-historiaan-hietaniemessa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Viron kielen sana &rdquo;huvi&rdquo; tarkoittaa mielenkiintoa ja &rdquo;huvitav&rdquo; kiinnostavaa. Nämä sanat sopivat kuvaamaan 185-vuotiasta Hietaniemen hautausmaata, jossa historian harrastaja samoilee kuin autonomisen ja itsenäisen Suomen &quot;teemapuistossa&quot;. Ehkä yllättävästi sen kujilla kietoutuvat runsaana Viron ja Suomen yhteiset kohtalot. Kävelykierros Hietaniemessä on huvimatka, kaikin merkityksin.</p><p><strong>Fabian tuli kylpyläkaupunki Haapsalusta</strong></p><p>Tiesitkö, että Fabianinkatu on nimetty Haapsalussa syntyneen miehen mukaan? Baltiansaksalaisen kenraalikuvernöörin <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Fabian_Steinheil" target="_blank"><em>Fabian Steinheilin</em></a> graniittinen obeliski nousee samalla paikalla, jossa hänen kerrotaan seisseen puolisoineen uuden hautausmaan vihkiäisissä lokakuussa 1829.</p><p>Näköetäisyydelle on haudattu yhteisen hymnimme säveltäjä <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Pacius" target="_blank"><em>Fredrik Pacius</em></a>. Kivenheiton päästä löytyy hymnin yhteisyyden &quot;syyllinen&quot;, valtiomiehenä muistettu <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Sakari_Yrj%C3%B6-Koskinen" target="_blank"><em>Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen</em></a>. Hän lähetti Paciuksen nuotit ystävälleen <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_Voldemar_Jannsen" target="_blank"><em>Johann Voldemar Janssenille</em></a>, Viron ensimmäisten laulujuhlien järjestäjälle. Säveltä tapailtiin jo vuonna 1867, kun Yrjö-Koskinen ja kielimies <em><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Krohn" target="_blank">Julius Krohn</a></em> vierailivat Janssenin perheessä. Krohn jätti tällöin myös Maamme-laulun <a href="http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236856-suomenkielinen-maamme-150-vuotta-sen-suomi100-hylkajaa">tuoreet suomalaiset sanat</a> perheen tyttärelle <em><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lydia_Koidula" target="_blank">Lydialle (Koidula)</a></em>.</p><p><strong>Sankarivainaja, josta tuli USA:n presidentin autokuljettaja</strong></p><p>Hietaniemessä lepää useita Viron vapaudenristin ritareita. Valtaosa heistä on saanut kunniamerkin ansioista Viron vapaussodassa vuonna 1919. Vastaavasti sankarihaudoissa lepää kahdeksan jatkosodan JR47:ssä palvelutta virolaista vapaaehtoista. Myöhemmin <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen-pojat" target="_blank">Suomen-pojat</a> haudattiin Malmille.</p><p>Omiin kirjallisiin mittoihin nousee <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Penttil%C3%A4" target="_blank"><em>Albert Penttilä</em></a>, joka ehti Viron vapaussotaan&nbsp;ja sankarina maan lehtien palstoillekin ennen varsinaisia joukkoja. Sittemmin hänet julistettiin erehdyksessä kuolleeksi. <em>Suomen Kuvalehti</em> julkaisi artikkelin<em> &quot;<a href="http://estofennia.eu/?p=608" target="_blank">Virossa kaatuneen 16-vuotiaan jääkärikapteeni Albert Penttilän muistolle</a>&quot;.</em> Vainaja ehti vielä Meksikon armeijaan, <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Franklin_D._Roosevelt" target="_blank"><em>Franklin D. Rooseveltin</em></a> autonkuljettajaksi ja talvisotaan.</p><p><strong>Huvimatkalle jalan tai verkossa</strong></p><p>Hietaniemessä risteää luonnollisesti politikka, tiede ja kulttuuri. Hautausmaalla lepää esimerkiksi kuusi entistä <a href="http://estofennia.eu/?p=63" target="_blank">Tarton yliopiston professoria</a>. Yhdyslenkit löytyvät myös talouteen ja urheiluun. Unohtamatta vaikkapa <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Kivikoski" target="_blank"><em>Esko Kivikoskea</em></a>, jonka tietomittelöitä <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Hardi_Tiidus" target="_blank"><em>Hardi Tiiduksen</em></a> kanssa jännitettiin 1960-luvulla.</p><p>Antoisaa huvimatkaa!<em> </em>Virtuaalisesti voit tehdä sen myös verkossa, kun avaat tästä <u><a href="http://hietaniemi.estofennia.eu" target="_blank">170 kuvan sarjan</a></u> hautausmaan Viro-yhteyksistä. Voit vapaasti imuroida tiedoston myös matkaan. Lyhyet selitteet ovat viroksi, mutta tuskin kynnykseksi. Hautojen sijainnit selviävät alakulmasta (kortteli&ndash;rivi&ndash;hauta).</p><hr /><p><strong>Lisätietoa:</strong></p><ul><li><a href="http://hietanemi.estofennia.eu" target="_blank">Kävelykierros Viron ja Suomen historiaan Hietaniemen hautausmaalla</a><br />Kuvattu v. 2010&ndash;2017 (viroksi, pdf). Myös:&nbsp;<a href="https://www.facebook.com/media/set/?set=a.150609648310311.24910.146647842039825" target="_blank">Facebook-kuvakansio</a></li><li><a href="http://estofennia.eu/?p=1159" target="_blank">Virolaisuuden moninaiset juuret Helsingin Hietaniemessä</a></li><li><a href="http://estofennia.eu/?p=608" target="_blank">Muistokirjoitus kuolemattomalle. Albert Penttilän tarina</a></li><li><a href="http://estofennia.eu/?p=63" target="_blank">Hietaniemen johdantokurssi Tarton yliopistoon</a></li><li><a href="http://estofennia.eu/?p=539" target="_blank">Virolainen Helsinki | Sinimustvalge Helsingi turismikaart</a></li><li><a href="http://www.helsinginseurakunnat.fi/hautausmaat/hietaniemi.html" target="_blank">Hietaniemen hautausmaan kotisivu</a>, karttoja</li></ul><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viron kielen sana ”huvi” tarkoittaa mielenkiintoa ja ”huvitav” kiinnostavaa. Nämä sanat sopivat kuvaamaan 185-vuotiasta Hietaniemen hautausmaata, jossa historian harrastaja samoilee kuin autonomisen ja itsenäisen Suomen "teemapuistossa". Ehkä yllättävästi sen kujilla kietoutuvat runsaana Viron ja Suomen yhteiset kohtalot. Kävelykierros Hietaniemessä on huvimatka, kaikin merkityksin.

Fabian tuli kylpyläkaupunki Haapsalusta

Tiesitkö, että Fabianinkatu on nimetty Haapsalussa syntyneen miehen mukaan? Baltiansaksalaisen kenraalikuvernöörin Fabian Steinheilin graniittinen obeliski nousee samalla paikalla, jossa hänen kerrotaan seisseen puolisoineen uuden hautausmaan vihkiäisissä lokakuussa 1829.

Näköetäisyydelle on haudattu yhteisen hymnimme säveltäjä Fredrik Pacius. Kivenheiton päästä löytyy hymnin yhteisyyden "syyllinen", valtiomiehenä muistettu Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Hän lähetti Paciuksen nuotit ystävälleen Johann Voldemar Janssenille, Viron ensimmäisten laulujuhlien järjestäjälle. Säveltä tapailtiin jo vuonna 1867, kun Yrjö-Koskinen ja kielimies Julius Krohn vierailivat Janssenin perheessä. Krohn jätti tällöin myös Maamme-laulun tuoreet suomalaiset sanat perheen tyttärelle Lydialle (Koidula).

Sankarivainaja, josta tuli USA:n presidentin autokuljettaja

Hietaniemessä lepää useita Viron vapaudenristin ritareita. Valtaosa heistä on saanut kunniamerkin ansioista Viron vapaussodassa vuonna 1919. Vastaavasti sankarihaudoissa lepää kahdeksan jatkosodan JR47:ssä palvelutta virolaista vapaaehtoista. Myöhemmin Suomen-pojat haudattiin Malmille.

Omiin kirjallisiin mittoihin nousee Albert Penttilä, joka ehti Viron vapaussotaan ja sankarina maan lehtien palstoillekin ennen varsinaisia joukkoja. Sittemmin hänet julistettiin erehdyksessä kuolleeksi. Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin "Virossa kaatuneen 16-vuotiaan jääkärikapteeni Albert Penttilän muistolle". Vainaja ehti vielä Meksikon armeijaan, Franklin D. Rooseveltin autonkuljettajaksi ja talvisotaan.

Huvimatkalle jalan tai verkossa

Hietaniemessä risteää luonnollisesti politikka, tiede ja kulttuuri. Hautausmaalla lepää esimerkiksi kuusi entistä Tarton yliopiston professoria. Yhdyslenkit löytyvät myös talouteen ja urheiluun. Unohtamatta vaikkapa Esko Kivikoskea, jonka tietomittelöitä Hardi Tiiduksen kanssa jännitettiin 1960-luvulla.

Antoisaa huvimatkaa! Virtuaalisesti voit tehdä sen myös verkossa, kun avaat tästä 170 kuvan sarjan hautausmaan Viro-yhteyksistä. Voit vapaasti imuroida tiedoston myös matkaan. Lyhyet selitteet ovat viroksi, mutta tuskin kynnykseksi. Hautojen sijainnit selviävät alakulmasta (kortteli–rivi–hauta).


Lisätietoa:

]]>
5 http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/177198-huvimatka-historiaan-hietaniemessa#comments Kulttuuri Helsinki Suomen historia Viro Fri, 03 Oct 2014 11:03:53 +0000 Pekka Linnainen http://pekkalinnainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/177198-huvimatka-historiaan-hietaniemessa
Viivi Luik - kohtalona Rooma http://auliskallio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/158582-viivi-luik-kohtalona-rooma <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Olen viime vuoden lopulta ollut mukana katolisessa kirjablogissa Ota ja lue ( <a href="http://otajalue.blogspot.fi">http://otajalue.blogspot.fi</a>). En aio enempää julkaista tuon blogin tekstejä täällä, mutta nyt teen pienen mainosiskun. </p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; x x x</p><p>Viivi Luik katsoo, että hänen päätymisensä Roomaan on kohtalo. Hän&nbsp;kertoo &nbsp;alkaneensa matkan sinne jo pikkutyttönä kun Koti-Virossa näki kuvan Colosseumista. Elämä johdatti niin, että hän ennen Roomaa tutustui Helsinkiin, New Yorkiin ja ennen kaikkea Berliiniin, ja tämä kaikki opasti&nbsp; häntä matkalla. Ihan käytännössä Luik päätyi ikuiseen kaupunkiin Viron suurlähettilään puolisona vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.</p><p>&nbsp;Viivi Luikille Rooma on ennen muuta paavin kaupunki. Hänellä on viittauksia katolisuuteen. Isäjumala on kirjassa usein esiintyvä taustavaikuttaja. Omasta kääntymisestään katoliseen uskoon Luik ei puhu, enkä edes tiedä tapahtuiko se Rooman vuosina.</p><p>Viivi Luik kuvaa Roomasta arkipäiväisiä asioita, joissa Rooma ja italialaiset saavat aivan uskomattomia ominaisuuksia. Etsitään asuntoa, palellaan talvella lämmittämättömissä taloissa, käydään hammaslääkäreillä, suutarilla joka sattumoisin onkin myös luumestari, kahviloissa, Hadrianuksen palatsissa.</p><p>Niin Roomassa, kuin Berliinissä Luik nostaa esiin ihmisen marginaalista, vanhan balkanilaisen sotapakolaisen joka ei vielä osaa kerjätä, nuoria kerjäläistyttöjä lapsensa kanssa, ja nämä kohtaukset ovat puhuttelevimpia. Tytöt eivät ole säälin kohteita vaan arvokkaita yksilöitä, jotka elävät elämäänsä. Berliinissä lapsensa tähden vanhempansa hylännyt Magda on saanut apua virolaissyntyiseltä luterilaiselta pastori Atspolilta, joka on ehkä kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Roomassa Magdan albanialainen kohtalotoveri ei ole löytänyt auttajaansa.&nbsp; </p><p>Viivi Luikin kerronnassa eri ajat ja paikat liittyvät taianomaisesti&nbsp;yhteen. Tästäkin romaanista, kuten aiemmin suomennetuista romaaneista Seitsemäs rauhan kevät (1986)&nbsp;ja Historian kauneus ( 1991), näkyy että kirjailija on myös ja jopa ennen kaikkea runoilija. </p><p>&nbsp;Anja Salokannel tekee varmasti hyvän käännöksen. Silmille kuitenkin hypähtää, että hän taivuttaa Lietuan Kaunasin Kaunakseksi. </p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;Viivi Luik: Varjoteatteri </p><p>( Varjuteater, 2010)</p><p>Suom. Anja Salokannel</p><p>Kustannnusyhtiö Tammi, Helsinki 2011. 264 s. </p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen viime vuoden lopulta ollut mukana katolisessa kirjablogissa Ota ja lue ( http://otajalue.blogspot.fi). En aio enempää julkaista tuon blogin tekstejä täällä, mutta nyt teen pienen mainosiskun.

                                                                  x x x

Viivi Luik katsoo, että hänen päätymisensä Roomaan on kohtalo. Hän kertoo  alkaneensa matkan sinne jo pikkutyttönä kun Koti-Virossa näki kuvan Colosseumista. Elämä johdatti niin, että hän ennen Roomaa tutustui Helsinkiin, New Yorkiin ja ennen kaikkea Berliiniin, ja tämä kaikki opasti  häntä matkalla. Ihan käytännössä Luik päätyi ikuiseen kaupunkiin Viron suurlähettilään puolisona vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

 Viivi Luikille Rooma on ennen muuta paavin kaupunki. Hänellä on viittauksia katolisuuteen. Isäjumala on kirjassa usein esiintyvä taustavaikuttaja. Omasta kääntymisestään katoliseen uskoon Luik ei puhu, enkä edes tiedä tapahtuiko se Rooman vuosina.

Viivi Luik kuvaa Roomasta arkipäiväisiä asioita, joissa Rooma ja italialaiset saavat aivan uskomattomia ominaisuuksia. Etsitään asuntoa, palellaan talvella lämmittämättömissä taloissa, käydään hammaslääkäreillä, suutarilla joka sattumoisin onkin myös luumestari, kahviloissa, Hadrianuksen palatsissa.

Niin Roomassa, kuin Berliinissä Luik nostaa esiin ihmisen marginaalista, vanhan balkanilaisen sotapakolaisen joka ei vielä osaa kerjätä, nuoria kerjäläistyttöjä lapsensa kanssa, ja nämä kohtaukset ovat puhuttelevimpia. Tytöt eivät ole säälin kohteita vaan arvokkaita yksilöitä, jotka elävät elämäänsä. Berliinissä lapsensa tähden vanhempansa hylännyt Magda on saanut apua virolaissyntyiseltä luterilaiselta pastori Atspolilta, joka on ehkä kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Roomassa Magdan albanialainen kohtalotoveri ei ole löytänyt auttajaansa. 

Viivi Luikin kerronnassa eri ajat ja paikat liittyvät taianomaisesti yhteen. Tästäkin romaanista, kuten aiemmin suomennetuista romaaneista Seitsemäs rauhan kevät (1986) ja Historian kauneus ( 1991), näkyy että kirjailija on myös ja jopa ennen kaikkea runoilija.

 Anja Salokannel tekee varmasti hyvän käännöksen. Silmille kuitenkin hypähtää, että hän taivuttaa Lietuan Kaunasin Kaunakseksi.

 

 Viivi Luik: Varjoteatteri

( Varjuteater, 2010)

Suom. Anja Salokannel

Kustannnusyhtiö Tammi, Helsinki 2011. 264 s.

 

 

]]>
1 http://auliskallio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/158582-viivi-luik-kohtalona-rooma#comments Kulttuuri Berliini Rooma Suomi Viro Fri, 17 Jan 2014 11:54:14 +0000 Aulis Kallio http://auliskallio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/158582-viivi-luik-kohtalona-rooma