Pekka Linnainen Suomalais-virolaisia huomioita Estofennian kirjeenvaihtajalta

Kaikki blogit puheenaiheesta Udmurttilainen musiikki

Ensimmäinen udmurttilainen taideruno on vuodelta 1889


Grigori Vereštšagin (1852-1930) oli udmurttilaisen kirjallisuuden alullepanijoita ja ensimmäinen udmurttilainen runoilija. 1800-luvulla varsin suuri osa udmurtiksi ilmestyneestä kirjallisuudesta oli uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Myös Vereštšagin käänsi paljon kirjallisuutta udmurtiksi.  Neuvostoaikana udmurttilaisen kirjallisuuden ja udmurtin kirjakielen katsottiin syntyneen vasta lokakuun vallankumouksen jälkeen. Sitä ennen ilmestynyt kirjallisuus oli myös aihepiiriltään neuvostovallalle täysin sopimatonta. 

Udmurtian musiikkikulttuurin edistäjä Rozita Ankudinova

 


Viime lauantaina järjestettiin Iževskissä konserttitilaisuus Rozita Andrianovna Ankudinovan 90-vuotispäivän kunniaksi. Tilaisuudessa esiintyivät Udmurtian ammattikuorot sekä kansanmusiikkiyhtyeet Italmas ja Ajkaj.


Rozita Ankudinova (1926-2012) oli Kazanin konservatoriossa opiskellut Iževskin venäläinen, joka edisti suuresti musiikkikulttuuria Udmurtiassa, erityisesti udmurttilaista musiikkia.


Alkukodin haastattelussa vuodelta 2003 hän kertoo työstään:
http://www.helsinki.fi/hyy/skv/alkukoti/alkukoti4www.pdf

Piirroselokuva laulamalla - udmurttitähdet esiintyvät Virossa 27.11.

 

 

Niin Suomessa kuin Virossakin opiskelee joukko sukukansojemme edustajia idästä.

Viron kunniaksi on mainittava, että sinne on kansallisten aineiden jatko-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden helpompi saada tutkintoon tähtääviä pitkäaikaisia stipendejä kuin Suomeen.

Eräät heistä ovat varsin monilahjakkaita ja idearikkaita.

Tallinassa järjestettävän konsertin tuotto menee lyhentämättömänä ensimmäisen udmurttilaisen, (oletan udmurtinkielisen) piirroselokuvan tekemiseen. Elokuviahan on jo muutama nähty. Ei huono idea.

Konsertin tapahtumasivu:

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä