*

Pekka Linnainen Suomalais-virolaisia huomioita Estofennian kirjeenvaihtajalta

Kaikki blogit puheenaiheesta Ruokareseptit

Oma reseptivihko nettiin

Minä olen kehitellyt ruokareseptejä jo noin 40 vuotta, mutta olen kirjoittanut niitä talteen vasta muutaman vuoden ja julkaissut ne kaikki täällä. Kirjoittaminen on ollut alusta lähtien melko suunnitelmallista.

Valkosipuliperunat Raimon tapaan

Aloin jo alkusyksyllä etsimään hyvää valkosipuliperunareseptiä, mutta ei ne tietystikään kelvanneet vaan piti tehdä oma. Prosessi sitten vähän venyi monimutkaistuessaan. Keittiövälineostoksetkin liittyivät prosessiin. Ensimmäinen oli yleiskoneen osto, joka kyllä oikeastaan mahdollisti koko projektin. Sillä viipaloi perunat tosi näppärästi. Sitä helpottaa vielä se, että en tietystikään kuori perunoista sitä parasta osaa pois. Ehkä ne huuhtaista voisi, mutta kaupan perunapusseista syötän suoraan koneeseen, jos vain mahtuvat syöttöputkeen.

Munavoi toisin

Munavoi on kätevä, koska siinä on yhdessä kaikki, mitä leivän päälle tarvitaan tai kaivataan. Itse en ole laittanut voita leivän päälle vuosikymmeniin, joten sulatejuusto saa korvata sen. Muutenkin reseptissäni on minun makuuni sopivia aineksia. Korvaa mielestäsi epäsopivat omilla suosikeillasi ja tee kokeiluja.

Lohikakkuset (fish cakes)

Juhannukseksi savustettua lohta jäi aika rutkasti yli, joten päätin kokeilla Sikke Sumarin kalakakkusten reseptiä. Ja tulipas hyviä kakkusia!

Pasta alla norma – helppo versio

Jääkaapissamme lojui munakoiso ja jotain ruokaa piti väsätä. Mieleeni putkahti pasta alla norma eli tomaatti-munakoisopasta. Koko ajatuskin munakoisoviipaleiden itkettelystä ja erikseen paistamisesta kuitenkin kypsytti. Onneksi muistin uunimunakoison, josta voi myös tehdä avokadopastan tyyppistä ruokalajia. 

Arkiherkku: Uunissa tehty salaatti

Tämä resepti on oikeastaan yhdistelmä kahta ruokaohjetta: Valion lämmintä bratwurstisalaattia ja Nigella Lawsonin makkarapaistosta.

 

Kasvisruokapäivä: Kreikkalainen uunimunakas

Olen löytänyt uudelleen munakkaat ja keksinyt, että niitähän voi tehdä myös uunissa. Jotenkin niin paljon helpompaa kuin pannulla sählääminen!

 

Munakas on siitä loistoruoka, että ainekset ovat yleensä valmiina kaapissa ja ruoka valmistuu nopeasti. Minulle munakas ei ole pelkästään aamiaisruoka, vaan voin hyvin syödä sitä millä aterialla hyvänsä.

 

Kasvisruokapäivä: “Italialainen makaronilaatikko”

Tämä Jamie Oliverilta bongattu loistoruoka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. En tiedä, onko tuo otsikko ihan totuudenmukainen, mutta mieleeni tuli makaronilaatikko, kun lueskelin ruokaan liittyviä kuvauksia eri lähteistä.

 

Kasvisruokapäivä: Porkkana-kookoskeitto

Tosi simppeliä, mutta ah niin maistuvaa: kookosmaidolla ryyditetty porkkanasosekeitto, johon linssit tai kikherneet tuovat tuhtiutta.

 

Olen tehnyt tätä keittoa nyt sekä linsseillä että kikherneillä ja sekä pienemmällä (2dl) että isommalla (4dl) kookosmaitomäärällä. Ja aina on hyvää tullut. Tykkään kookoksen mausta niin paljon, että mielummin laitan kookosmaitoa vähän enemmän. Toki silloin keiton kalorimääräkin nousee.

 

Porkkana-kookoskeitto

 

1 sipuli lohkoina

Arkiherkku: Tomaatti-fenkolipata

Tästä reseptistä saa loihdittua paitsi maittavan arkiherkun, myös juhlavamman ruokalajin vaikkapa treffi-iltaan. Olinkin pyöritellyt mielessäni kuha-bouillabaissen reseptiä aikomuksenani sellainen kehitellä, mutta en ehtinyt, kun tomaattinen kuha-fenkolikeitto tuli vastaan Hesarin ruokaosiossa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä