*

Pekka Linnainen Suomalais-virolaisia huomioita Estofennian kirjeenvaihtajalta

Kaikki blogit puheenaiheesta Isyyden ja vanhemmuuden roolit

Neuvolapalveluilla ei tule leikkiä

Olen aikamoisella hämmennyksellä seurannut hallituksen intoa sote-uudistuksen myötä yksityistää kaikki palvelut ilman riittävää suunnittelua ja valvontaa. Tuntuu että tässä mennään nyt selkeästi ideologia ja terveysyritykset edellä; ihmisten hyvinvointi vaikuttaa hyvinkin toissijaiselta.

Eihän yksityistäminen aina ole paha asia, sillä yksityistämällä saadaan joskus tuotettua laadukkaampia palveluja vaikkapa erityisryhmille. Esimerkiksi kolmannella sektorilla tehdään tällaista hyvin tärkeää työtä.

Onko päivähoito lapsen vai vanhempien oikeus?

Olen tässä lapsen kanssa ollessani alkanut miettiä myös sitä, että jossain vaiheessa pitäisi palata töihin ja silloin pitäisi lapsikin laittaa hoitoon. Meillä asiat ovat siten ihan hyvin, että molemmilla vanhemmilla on vakituinen työpaikka, eikä päivähoitopaikan saamisessa sinänsä pitäisi olla ongelmia. Kaikilla eivät asiat ole näin hyvin ja todella paljon riippuu myös siitä missä kunnassa asuu.

Kaksi kuukautta kotona - mitä olen oppinut?

Isyys - ja vanhempainvapaani on nyt melkein puolivälissä, joten on välitilinpäätöksen aika: Eli nyt on hyvä pohtia, mitkä asiat ovat menneet oletusten mukaan ja mitkä ovat taas tulleet enemmän tai vähemmän yllätyksenä.

Muista aina liikenteessä

Ajattelin tällä kertaa pohtia sitä, miten Helsingissä julkinen liikenne toimii, kun matkustetaan pienen lapsen kanssa. Liikumme kuitenkin aika paljon, joten aika paljon kokemusta on tässä talven aikana ehtinyt tulla.

Urheilukanavat - koti-isän paras ystävä?

Tänään ajattelin kirjoittaa vähän toisenlaisesta näkökulmasta eli mitä tehdä kotona silloin kun aikaa olisi mutta ei oikein jaksa lähteä minnekään: Eli kun vaipat on vaihdettu, tuttipullot pesty ja lapsi nukutettu, on usein niin puhki, ettei jaksa tehdä mitään kovin aktiivista. Urheilun seuraaminen on siitä hyvää, että sitä voi seurata silloin kuin haluaa, eikä juurikaan haittaa mikäli täytyy keskeyttää välillä, kun lapsi täytyy herätä syöttämään kesken urheilun.

Maailma muuttuu, Eskoseni

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten vähän muita isiä on näkynyt missään kerhoissa. Nyt täytyy sitten rehellisesti sanoa, että tällä viikolla on tapahtunut pientä mutta selkeää muutosta: Sekä muskarissa että perhekerhossa oli molemmissa yksi toinenkin isä paikalla.

Oli vielä ilo huomata, että isät olivat hyvin erilaisia. Toinen oli vähän sellainen jähmeä, joka oli ehkä tullut paikalle vaan koska lapsen äiti oli sanonut, että siellä on muitakin miehiä - tai siis mies. Oli kyllä mukana leikeissä, mutta näytti siltä, että koki olevansa väärällä planeetalla - siis Venuksella.

Perhekerhossa on tunnelmaa

Oltiin tänään Sofian kanssa ensimmäistä kertaa perhekerhossa. Nyt ollaan jo rutiineihin sen verran totuttu, että aamutoimet sujuivat mallikkaasti, joten perillä oltiin hyvissä ajoin. Paikkakin oli tuttu, sillä oli samassa rakennuksessa kuin muskari.

Ennakko-odotukset eivät tälläkään kertaa pettäneet:  Vaikka nimitys oli perhekerho, niin paikalla ei taaskaan ollut yhtään miestä. Muuten osanotto oli kyllä runsasta: lapsia paikalla oli noin 15 ja suunnilleen saman verran äitejä sekä tietenkin kolme ohjaajaa.

Muskariin – mä kaipaan niin?

Oltiin Sofian kanssa ensimmäistä kertaa muskarissa. En ollut koskaan aiemmin ollut sellaisessa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Tai no rehellisesti sanoen, tiesin tasan tarkkaan: Olen ainoa isä paikalla, kaikki muut ovat äitejä, vetäjänä on joku ylipirteä naispuolinen Marco Bjurström, soitetaan kannelta ja lauletaan simppeleitä kappaleita, joiden kertosäkeistä saa koko viikon korvamadon.

Kaksin kotona

Aloitin tänään puolivuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan kotona ja ajattelin sen vuoksi alkaa pitää blogia säännöllisen epäsäännöllisesti. Tarkoituksena on samalla myös rohkaista muita samassa tilanteessa olevia jäämään yhä rohkeammin kotiin. Vaikka taloudellisessa mielessä kotiin jääminen ei välttämättä olekaan järkevää, uskon, että tämä on kokemus, jota en tule katumaan.

Pjongjang - kahdeksan päivää ilman Coca-Colaa

 

Loma Pohjois-Koreassa: Kahdeksan päivää oman tyttären kanssa maailman kummallisimman diktatuurin rajojen sisäpuolella oli huima sosiaalinen kokeilu ilman puhelinta, internetiä, Facebookia tai normaaleja ihmiskontakteja. Ennen kaikkea se oli keski-ikäisen isän ja 19-vuotiaan tyttären yhteinen matka jossa veri punnittiin.

 

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä