*

Pekka Linnainen Suomalais-virolaisia huomioita Estofennian kirjeenvaihtajalta

Suomenkielisen Maamme-laulun riemujuhla lähestyy

  • Suomenkielisen Maamme-laulun riemujuhla lähestyy

Kahden vuoden kuluttua vietämme itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa. Samana vuonna täyttävät 150 vuotta suomenkieliset säkeet: ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Näiden vakiintunut muoto on peräisin ”viiden vänrikin” runoilijaryhmän kynästä vuodelta 1867.

Muutamia vuosia sitten satuin ystävälliseen väittelyyn siitä, onko Suomella vai Virolla suurempi oikeus Fredrik Paciuksen säveltämään kansallislauluun. Tuttavani oletti, että virolaiset ottivat sen omakseen jo useita vuosia ennen suomalaisia, koska he käänsivät sen äidinkielelleen ensin.

Vironkielinen ”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm” esitettiin ensi kerran vuonna 1869 Tartossa vietetyillä Viron ensimmäisillä laulujuhlilla. Hymninsä syntyhetken tietävät kaikki laulavat virolaiset ja hehän laulavat kaikki, sain kuulla. Vironkielisen tekstin riimitti laulujuhlien organisaattori Johann Voldemar Jannsen.

Hänen tyttärensä Lydia Koidula käänsi ohjelmaan myös Karl Collanin säveltämän Savolaisen laulun (Mu meeles seisab alati). Monet arvovaltaiset nykylähteet merkitsevät senkin isä-Jannsenin nimiin. Koidulan teoksiin sen luki kuitenkin jo Juhan Kunderin laulukokoelma "Eesti wanemad laulikud" vuodelta 1880, kuten myös Aino Kallas runoilijattaren elamänkerrassa Tähdenlento (1915, laajennettu 1935).

Omaksuivatko virolaiset kansallislaulunsa ennen suomalaisia?

Kyllähän mekin olemme oppineet Maamme-laulun syntyhetken. Fredrik Paciuksen sävelmä esitettiin ensi kerran ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlassa Kumtähden kentällä vuonna 1848. Ylioppilaskunta marssi iltapäivällä nykyiseen Helsingin Toukolaan sotilassoittokuntien tahdittamana. Kuorona oli Paciuksen perustama Akademiska Sångföreningen, joka ensi kerran kajautti laulun hyvinkin jo Pitkälläsillalla.

Matti Klinge on kuvannut, kuinka osaavasti järjestäjät etäännyttivät juhlasta Euroopan hullun vuoden kumousmielen ja kanavoivat sen maiseman romantisointiin. Ylioppilaskunta oli tilannut sävelmän Fredrik Paciukselta nimenomaan Flora-juhlaan, jonka vietto oli vapautettu 12 vuoden pannasta. Ajankäyttönsä perusteella säveltäjä ei vaikuta pohtineen poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta. Sävellystyöhön ja kuoronsa harjoittamiseen hän varasi kaksi päivää ja toiset kaksi sovittamiseen torvisoittokunnalle.

Kumtähden kentällä laulettiin ruotsiksi, keskeytti tuttavani, eikä sitä laulua, jota suomalaiset nyt laulavat. Totesin, että meillä on vain tapana lukea Maamme-laulun historia vuoden 1848 Flora-juhlasta, jossa Paciuksen sävelmä nousi suosioon. Virallistavan panoksensa antoi myös kansallisrunoilija J.L. Runeberg itse, joka liitti nuotit saman vuoden syksyllä julkaistuun Vänrikki Stoolin tarinoiden ensipainokseen.

Käännettiinko Maamme-laulu suomeksi vasta vuonna 1889?

Runeberg oli kirjoittanut Vårt land -runon jo kaksi vuotta aiemmin, kevätkesällä 1846. Runoilija ajatteli sen nimenomaan sävellettäväksi, ja ennen seuraavaa uutta vuotta versiota olikin jo kolme.  Ensimmäisen sävellyksen laati August Engelberg heti kesällä ja seuraavan Fredrik August Ehrström syksyllä. Kolmas oli Runebergin oma sävellys, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa 3. joulukuuta 1846.

Tuo on kaikki ruotsinkielisen laulun historiaa, jatkui väittelymme. Tuttavani otti hyllystään lauluvihkon, jossa kiistattomasti todistettiin: ”suomennos Paavo Cajander, 1889”. En voinut moittia häntä, sillä oletin tietäväni merkinnän taustan. Mainittuna vuonna valmistui Kansanvalistusseuran kustantama ja Paavo Cajanderin toimittama Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos. Siitä julkaistiin myös pitkävaikutteinen koulupainos, joka kului vielä minunkin käsissäni tamperelaisessa oppikoulussa. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Cajanderia suomentajaksi: vasta vuoden 1899 yhdestoista painos – koko kirja – julkaistiin hänen nimissään.

Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. Virittäjässä on julkaistu Lea Laitisen mielenkiintoinen kokoelma eri versioista. Nykyisin laulettavat ensimmäinen ja viimeinen säkeistö saivat vakiintuneen suomenkielisen muotonsa vuonna 1867. Paavo Cajander teki Vänrikki Stoolin tarinoihin lukuisia parannuksia ja yritti samaa myös näissä kahdessa kansan mieleen vakiintuneessa säkeistössä. Esimerkiksi alkusäkeen hän muutti vuonna 1889 muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Vuonna 1901 Cajander joutui taipumaan ja palauttamaan säkeistöt alkuperäiseen vuoden 1867 muotoon.

Vain yksi kirjain on muuttunut 150 vuodessa

Yksi huomaamaton muutos on toki tapahtunut. Kotimaamme ei ole enää ”pohjainen”, vaan pohjoinen. Tämä sana sisältyi Suomen Sotilas -lehdessä vuonna 1920 julkaistuun Valter Juvan sovitteluehdotukseen. Muutoin tämä Viipurin kirjastonhoitaja muistetaan varsinkin laulurunosta "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu". Hän oli samaa pohjoispohjalaista sukua kuin veljenpojanpoikansa arkkipiispa Mikko Juva. Nykymuoto oli toki esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi Suomen Raittiuden Lehdessä 1885. Sekin ennen Cajanderia.

Suomeksi ja viroksi laulettavat kansallishymnit ovat lähes ikätovereita. Tähän päädyimme sopuisasti tuttavani kanssa. Ero on kuitenkin siinä, että virolaiset tietävät äidinkielisten sanojen kirjoittajan ja voivat kunnioittaa häntä. Itse asiassa suomalaisilla ei ole kirjoittajaan yksiselitteistä vastaustakaan.

Maamme-laulun vakiintuneet hymnisäkeistöt julkaistiin vuonna 1867 osana Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäistä kokonaissuomennosta. Kyseessä oli yhteissuomennos, josta vastasi ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä. Vuosina 1867–70 julkaistujen runovihkojen kustantajana toimi Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), virolaisten hyvin tunteman kirjailijan Aino Kallaksen isä.  Muut vänrikit olivat Bernhard Fredrik Godenhjelm, Aleksanteri Rahkonen, Kaarlo Slöör (kirjailijanimi Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

Riimejä verraten Aleksanteri Rahkosen kaksi vuotta varhaisempi itsenäinen käännös vaikuttaa ohjanneen lopputulosta. Rahkosen nimeä harva enää muistaa, mutta yksi hänen runoistaan tuli vielä takavuosina koululaisille tutuksi. Kyseessä on Erkki Melartinin säveltämä Miks leivo lennät Suomehen. Yhtä tutuksi tuli Tuokon suomentama Laps Suomen, alkuaan Zacharias Topeliuksen romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä O barn af Hellas. Samasta kynästä on myös Työväen marssi (Käy eespäin väki voimakas...). Jos ajan moniarvoisuus yllättää, niin ehkä säveltäjäkin: Johanneksenkirkon urkuri Oskar Merikanto.

Viidellä vänrikillä oli useita edelläkävijöitä. Ketään ei pidä nostaa jalustalle, mutta meidän suomalaisten on hyvä huomata, että laulamme Maamme-laulua suomeksi sanoilla, joissa heti ensi säkeessä nimeämme maamme Suomeksi. Näin viisi vänrikkiä oikeaksi oivalsivat. Heidän säkeidensä historia täyttää kahden vuoden kuluttua 150 vuotta. Siten vuosi 2017 ei ole vain itsenäisyytemme riemujuhla.


Lähteitä ja lisätietoa:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hyvä kooste katsaukseksi Maamme-laulun historiaan. Wikipediasta ei löytyisi yhtä tarkkaa selvitystä. Kirjoita joskus myös Porilaisten Marssista vastaava. Siihen sisältyy jotain mystistä niin sanoituksensa kuin sisällönkin puolesta.

Käyttäjän PekkaLinnainen kuva
Pekka Linnainen

Porilaisten marssin teksti tuo heti mieleen Marseljeesin: ”Eespäin miehet uljahat! Meit urhoollisten isäin henget seuraavat. … Tie kuoleman vie kohden kunniaamme. Viipymättä rynnätkää!” Näin iskevästi käänsi Paavo Cajander säkeitä. Ne ovat ehkä hiukan loivemmat siinä Heikki Klemetin lyhentävässä suomennoksessa, jonka opimme koulun laulutunnilla.

Tekstissä on kieltämättä aivan toinen ote kuin ”vastavallankumouksellisessa” Maamme-laulussa. Sotaisuudessaankin se on kuitenkin kansallismielinen ja isänmaallinen, eikä vallankumouksellinen kuten Marseljeesi. Ehkä on merkille pantavaa, että J.L. Runeberg kirjoitti sen vasta Vänrikki Stoolin tarinoiden jälkimmäiseen kokoelmaan vuonna 1860, jolloin maata hallitsi Nikolai-isäänsä olennaisesti suvaitsevaisempi ja luottavaisempi keisari Aleksanteri II.

Käännökset ovat viestejä ajastaan. Klemetin laulusuomennos on ilmiselvää itsenäisyytemme aamunkoittoa. Päätämme yhä marssin hänen sanoihinsa: ”Uljaana taistolippu liehu, voitosta voittohon sä vielä meitä viet! Eespäin nyt kaikki, taisto alkakaa, saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa!” Cajanderin autonomian ajan suomennos on "doktriiniltaan" puolustuksellinen, jopa tappioita tunnustava: ”Suojelematt' ei jäänyt maamme, harvennut todistaa sen joukko urhokas. Eespäin nyt jalo lippu uljakas! Täss' suomalaiset on sun henkivartijas.”

Vänrikit kertovat Suomen sodasta 1808–09. Vaikuttaa siltä, että Porilaisten marssin tehtävä on todistaa nimenomaan suomalaisen sotilaskunnian jatkumoa. ”På Narvas hed, på Polens sand, på Leipzigs slätter, Lützens kullar”, luettelee Runeberg alkuperäistekstissä vuodelta 1860. Paikat ovat tuttuja Välskärin kertomuksista. Itse asiassa myös Zachris Topelius ehti kirjoittaa oman tekstin marssiin jo ennen Runebergia. Laulaminen alkoi satusedän sanoista 1858.

Leipzig viittaa Kustaa II Aadolfin voittoon 30-vuotisen sodan Breitenfeldin taistelussa 1631. Lützen taas muistuttaa vuotta myöhemmästä taistelusta, jonne – Välskärin sanoin – ”äsken aurankurjesta lähteneet talonpoikaispojat vielä ennättivät ajoissa kaatuakseen kunnialla kuninkaan kanssa”. Narvan mailla on käyty monet taistelut, viimeksi vuonna 1944. Suomalainen vapaajoukko jopa valloitti kaupungin tammikuussa 1919. Porilaisten marssi – kuten myös kenraaleille ja presidenteille surumarssina soitettu Narvan marssi – viittaa kuitenkin marraskuuhun 1700 ja Ruotsin 18-vuotiaan kuninkaan Kaarle XII:n voittoon Venäjän tsaari Pietarista, sittemmin Suurena muistetusta.

Viikko sitten vierailin lehdistöryhmän kanssa Narvassa. Taistelusta muistuttaa ”Ruotsin leijona” ja muistomerkin jalustan roomalainen vuosiluku MDCC. Narvan bastioneissa ja muissa linnoitteissa on useita nelikielisiä muistokiviä: viroksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Sotahistoriallisen matkailun kohderyhmäksi on valittu nykyruotsalaiset. Suomalaisten osuus taisteluissa ja ”Ruotsi-Suomen” varuskunnassa vaikuttaa toistaiseksi hyödyntämättömältä. Linnoituksessa järjestetään teemaretkiä: ehkä joskus kuulemme myös Tapani Löfvingin lapsuusvuosista Narvan valleilla (ks. http://estofennia.eu/?p=1070 ).

Toimittajat kysyivät myös marssien taustoja. Muistelin presidentti Kekkosen hautajaisia. Narvan marssin sävelet alkoivat hiljaa samalla hetkellä, kun kenraalit kantoivat entisen ylipäällikkönsä arkun Suurkirkon ovesta ulkoilmaan. Hietaniemessä hänelle kajahti viimeisen kerran Porilaisten marssi, joka katkaistiin leikaten sillä hetkellä, kun arkku laskeutui haudan pimentoon.

Porilaisten marssi (Porilaste marss) oli itsenäisyyden alkuvuosina valtionpäämiehen tervehdysmarssi myös Virossa. Vuonna 1923 sen korvasi Eduard Liineffin (vsta 1939 Eero Liives) Juhlallinen marssi (Pidulik marss), jolla tervehditään presidenttiä tänäänkin. Muutoin Porilaisten marssi on säilyttänyt asemansa soittokuntien repertuaarissa. Sillä vastaanotetaan myös Viron puolustusvoimien komentaja.

Maaliskuussa 2006 Narvan marssi otti dramaattisesti paikkansa myös Virossa. Soittokunta aloitti sävelen samalla hetkellä, kun presidentti Lennart Meren arkunkantajat astuivat Kaarlin kirkosta. Voin kuvitella, että se oli presidentin nimenomainen tahto. Koin sen tuona hetkenä vahvasti tervehdyksensä historialle, suomalaisille ja mainiolle, mutta ajan kolhimalle Narvalle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kiitos, juuri sitä mitä pyysinkin!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Lauseesta "Soi sana kultainen!" havaitaan, että suomen oikeinkirjoitus ei ole foneettisesti aivan niin yksikäsitteistä kuin yleensä ajatellaan. "Soi" on alkutekstin perusteella selvästi imperatiivi, joten s:n pitäisi kahdentua: "Soissana". Useimmiten kuulee kuitenkin laulettavan "Soi sana", ikään kuin vain todettaisiin indikatiivisesti, että sana soi. Auttaisikohan, jos välimerkitettäisiin: "Soi, sana kultainen!" tai jopa "Soi! sana kultainen"?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hyvin usein kuullaan myös laulettavan superlatiivissa "korkeimman kaiun saa" sen sijaan, että käytettäisiin alkuperäistä komparatiivia "korkeemman".

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Juu, myös tuo muuttaa merkityksen ikävästi. Suomalaiseen vaatimattomuuteen kuuluu, että toivotaan kaiun nousevan aiempaa korkeammalle, ei että se menisi kaiken yli (über alles).

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Otin vuosi sitten kuvia Kumtähden kentältä. Kirjoitin myös blogin. Sitä ei mitenkään noteerattu, mutta laitanpa kuvien vuoksi linkin tänne. Tässä blogissa oli minuakin kiinnostavaa tietoa.

http://ilgron11.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olihan siellä joitakin kommentteja kylläkin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Eihän niitä aina tule juurikaan. Välillä ihmettelen lukiessani hyviä blogeja, että kantaa ei oteta. Ehkä blogi ei siihen mitenkään houkuta kuten eräät, joissa mielipideerot saavat kiehahtamaan ja kirjoittamaan.

Käyttäjän PekkaLinnainen kuva
Pekka Linnainen

Kiitos huomiosta Kumtähden kevätjuhlalle, joka on todella Suomen historian tähtihetkiä. Koulussa muistan saaneeni Maamme-laulun syntymäpäivästä varsin spontaanin, mielessäni vappujuhlaan rinnastuvan kuvan. Sittemmin oli yllättävää oivaltaa, että sehän tapahtui Euroopan hulluna vuotena 1848. Salattu muuttui ilmiselväksi.

Kiinnitin kirjoituksessani huomiota Maamme-laulun unohdettuihin suomentajiin. Unohdukseen on jäänyt myös viides mies, jonka medaljonki olisi ehkä sopinut Kumtähden muistomerkkiin Cygnaeuksen, Paciuksen, Runebergin ja Topeliuksen rinnalle. Ajattelen kenraali Johan Mauritz Nordenstamia, joka oli tuore Uudenmaan läänin kuvernööri, senaatin jäsen ja yliopiston sijaiskansleri. http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Mauritz_Nordenstam

Keisari Nikolai I:n lojaalina luottomiehenä Nordenstam oli vallankumouksen vastanyrkki, joka käytti järjestysvaltaa niin kaupungissa kuin yliopistossa. Hän oivalsi tai ehkä hänet ohjattiin oivaltamaan, että vuosia kielletty – mutta aktiivisimpien ylioppilaiden joka tapauksessa salaa viettämä – Floran kevätjuhla kannattaa vapauttaa. Lopputulos onkin historiaa, ehkä jopa parjatun suomettuneisuuden parempia juuria. Keisarin sanoin: ”Jättäkää suomalaiset rauhaan. Suomi ei ole koskaan aiheuttanut minulle hetkenkään huolta tai tyytymättömyyttä.''

Pienenä lisämausteena on hyvä huomata, että Savolaisen laulun sanoittaja August Ahlqvist eli A.Oksanen oli kenraali Nordenstamin avioton poika. Pojasta tuli sittemmin Lönnrotin seuraaja yliopiston suomen kielen professorina. Isästä tuli Aleksanteri II:n ajan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja ja siten tavallaan Suomen pikäaikaisin pääministeri (1858–1882). Hänen kauteensa sisältyivät kaikki ne uudistukset, joissa yleensä viitataan J.V. Snellmaniin.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset